maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kevättä sisustukseen fengshuillen

Uusin kirjahankintani on kauan sitten jonnekin lainaan jäänyt kirja Sielun asuinsija/Denise Linn.
- Miten luot sopusointuisen ympäristön fengshuin avulla
Sain kirjan edullisesti Huutonetistä. Olin jo pitkään metsästänyt kyseistä kirjaa eri paikoista, eikä missään ollut sitä myynnissä. Tuli vaan yhtäkkiä tunne, että katsonpa  huutonetistä ja siellä se oli, jopa kaksin kappalein niitä silloin oli. Tein huudon ja kirja tuli postin mukana tänään ja en malta pitää hyppysiäni erossa siitä. 


   


Kirja kertoo miten luot sopusointuisen ympäristön fengshuin avulla. Denisellä on neljä kohtaa viihtyvyyden kriteerinä - Olen täällä turvassa, voin olla oma luova itseni, kuulun tänne ja tämä on minun kotini, tämä on minulle pyhä paikka. Jos nämä kriteeri täyttyvät, kodissa on sisäistä rauhaa ja se voi olla portti syvempään henkiseen maailmaan.

Kirjassa on kolme osaa. ensimmäisessä kerrotaan miten kehittää intuitiota erilaisten harjoitusten avulla sekä varvun käytöstä ja keinoista, miten päästä eroon sekasotkusta.
Toisessa osassa kirjialija esittelee monille vielä tuntemattomia menetelmiä joilla kodin dynaamisia luonnonvoimia voidaan aktivoida henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Kolmannessa osassa Denise johdattaa ymmärtämään Amerikan intiaanien muinaista "Medicine Wheel" - perinnettä ja oppia neljästä pääsuunnasta.

Nyt sitten alkaa kodin raivaus ja mielenkiinnolla seuraan mihin tämä taas johtaa.



2 kommenttia:

  1. Kiitokset hyvästä vinkistä!:)Minä kävin Huutonetissä huutamassa sen toisen kappaleen..mielenkiinnolla odottelen kirjaa saapuvaksi:)Jännä muuten,olen huomannut että juuri oikeat kirjat sattuvat tulevan eteen juuri oikeaan aikaan,niin kuin tämäkin;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katja :) Edelllistä kirjaani pidin yöpöydälläni ja tarvittaessa lukaisin aina muutamana kappaleen, oli ihan hirenkorvilla, ja samoin taitaa käydä tällekin kirjalle. Ihana kirja, ja voin suositella.

    VastaaPoista