lauantai 18. toukokuuta 2013

Tulkintapalautetta

Otin Pirjoon yhteyttä elämäntehtävääni ja tämänhetkistä tilannetta silmälläpitäen. Minulla oli ollut pitkään asioista omia ajatuksia ja tuntemuksia, ja halusin kuulla niihin näkemyksen Näkijältä, joka osaisi avata asioiden laajempia suuntaviivoja. Olen aiemminkin ottanut puhelinaikaa Pirjolta, ja hänen pirskahteleva elämänmyönteisyytensä ja teeskentelemätön suoruutensa on tehnyt vaikutuksen. Pirjossa on maanläheistä lämpöä ja sellaisen ihmisen elämänkokemusta, joka on nähnyt ja kokenut itsekin elämässään asioita.

Tässä tulkinnassa sain vahvistusta uuteen elämänvaiheeseeni, jossa otan elämäni omiin käsiini voimakkaammin kuin koskaan aiemmin. Olen tuntenut tämänhetkisen energian vahvaksi ja aiempia solmuja helpottavaksi, jolloin tosiaan pystyy heittäytymään uuteen. Pirjon katselmuksessa minulle voimistuivat omat ounastukseni elämäni suunnasta. Kun samaa viestiä tulee aivan yllättäen useammasta lähteestä, siihen on lopulta hyvä uskoa!

Tajusin hänen lämminhenkisen tulkintansa kautta, että on hyvä katsoa suurempia linjoja kuin olin ehkä itsekään rohjennut vilkaista. Aloin näkemään, että minulle on todella OMA PAIKKA tuolla tehtävässäni, ja tulen pääsemään sinne rohkealla toiminnalla ja uskolla itseen. Nyt olen jälkikäteen visualisoinut asioita ja tajunnut joitain puolia siitä, millaisia kuvioita voi olla luvassa. Mahdollisuudet ovat rajattomat, ilo opastaa oikeaan paikkaan! Oli myös huojentavaa kuulla, että voisin jo jättää vanhempani elämään omaa elämäänsä, eikä heidän asioistaan tarvitsisi enää huolehtia.

Olen aprikoinut jonkin verran menestymistä ja sitä, että mitä on luvassa sille, joka uskaltaa menestyä julkisesti. Koin Pirjon ohjauksen tässä asiassa tyynnyttäväksi ja selventäväksi. Minulla on ja tulee aina olemaan vahva siunaus ja suojaus kaikessa mitä teen. Ymmärsin, etten voi olla liian sinisilmäinen, mutta voin myös luottaa elämän kulkuun. Ja sillä, jolla on, voi omastaan jakaa - mikä lienee kaiken pointti.

Kiitos Pirjo, vahvistavasta ja avaavasta tulkinnasta!

T. AP

Tulkintapalaute
 
Olen jo pidemmän aikaa ollut jumissa omassa elämässäni. 
Haluaisin jo kovasti saada aikaan muutoksen , päästä eteenpäin . Otin yhteyttä Pirjoon , 
koska tarvitsen opastusta tälle matkalle .Halusin saada punaisen langan mihin  tarttua että voisin jatkaa matkaa.
Pirjo on aikaisemmin tiennyt minulle hyvin, osannut tukea ja kannustaa, ja ohjata oikeaan suuntaan.
 
Pirjo sain hyvin kiinni tämän hetken tilanteesta. Olen ollut jäässä,
 vastoinkäymiset ovat tehneet sen että minulla on vaikeaa uskoa siihen että elämää kantaa. 
Tällä  hetkellä olen kaikilla elämänalueilla vahvasti muutoshakuinen, etsin uutta suuntaa. 
Sain kannustusta uskomaan itseeni ja, tehdä itselleni selkeät päämäärät elämääni. 
Olen herkkä ihminen , ja olen monesti antanut  muita “ajamaan ylitseni " ja uskaltaminen ollut vaikeaa.
 
Rohkeuteni on kasvamassa ja vie minua eteenpäin kohti päämäärää.
Nyt ei saa pelätä , vaan pitää hypätä kohti uutta ja tuntematonta.
Sain vahvistuksen siitä , että olen menossa oikeaan suuntaan . 
Rohkaisua uskoa että elämää kantaa, ja että itse voin muuttaa elämääni. 
Terveysongelmat ovat haaste, mutta niissä piilee myös mahdollisuus.
 
Uskon vahvasti että tässä on se punainen lanka, mihin tarttua että pääsee jälleen eteenpäin. 
Luit minua jäälleen kuin avointa kirjaa .
 
Kiitos Pirjo !
t. Cornwallin rannikko
 
 
 
Hei Pirjo!
Näit hyvin minun sisäisiin ajatuksiini korteillasi. Mainitsit uudenlaisen vastuunoton elämästäni ja se pitää kyllä paikkansa. Ja nimenomaan omilla ehdoillani. Sitä olen tehnyt jo jonkin aikaa, joten osuva on tulkintasi. 
Myös oman "laumani" etsintä,  on ollut käynnissä jo hyvän aikaa. Haluan tosiaankin laajentaa lähipiiriäni omanlaisteni henkisten ihmisten kanssa. Tämänkin näit tulkinnassasi oivallisesti ja toit sen kauniisti esiin sanoillasi.
Sairasteluistani osuit myös ns. naulankantaan, työ tökkii tai siis entinen työni. Nyt minut on siirretty uusiin tehtäviin. Haitallisesta Ihmissuhteestakin osuit oikeaan.
Olen tyytyväinen uudesta työnkuvastani, koska se on päivätyö ja viikonloput vapaat.  Tulkitset korteistasi myös, että kesä-syksylinjalla tulee uusi työ, joka ei ole paras mahdollinen, mutta saa sydämesi laulamaan omaa lauluaan ja tämä on juuri sitä, eli päivällä saan olla kotona ja viikonloppuina myös ja mikä ihmeellisintä - se ei ole todellakaan paras mahdollinen omastakaan mielestäni. Ja saan todellakin oman peruselämäni toimimaan tämän uuden työpisteen ansiosta, aikaa jää toteuttaa omaa henkistä polkuani, kun ei tarvitse aina anoa viikonloppuja vapaiksi kun tahtoisin henkisille kursseille osallistua.
Tulkintasi on osunut hyvin kohdalleen ja uskon myös, että syksy tuo tullessaan uudenlaisia työhaasteita mieluisampaan suuntaan. Olen avoin kaikille uusille hyville virtauksille.
Kiitos kiitos kiitos Sinulle Pirjo ensimmäisestä tarottulkinnastani, se on todella puhutteleva ja osuva.
Valoa päiviisi halauksin Leena

3 kommenttia:

  1. Heipsan! Yritän laittaa sulle meiliä, mutta outlook ei nyt toimi jostain syystä, pyytää vain yrittämään uudelleen. Reikikurssimme venyi 1,5 h pitemmäksi ja olin kotona vasta 19 jälk. Yritän myöhemmin uudelleen :)

    VastaaPoista
  2. Juu, sopiihan tuo, mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa.. :)

    VastaaPoista
  3. Moikka!
    Laitoin lauantaina meilin ja nyt kun luin viestisi niin laitoin saman uudelleen, toivottavasti nyt tulee perille. Ihan omalla nimellä olen laittanut ja tarot tulkinta aiheena.
    Ihanaa aamua sinulle rakkaudella Maia!

    VastaaPoista