keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Tulkintapalautteita osa III.

Sain luvan julkaista nämä palautteet:

Kirjoittaja Tuta, 24. syys, 2013
Hei ja kiitos sinulle Pirjo!
Viimesen päälle oikeaan osuit tuossa paikkakunnan vaihto suunnitelmissa! Ystävän osio sai hymyn huulille, kaikista raskaista energioista huolimatta.. meillä kun on tapana pilailla, että ollaan oltu tuttuja jo vuosisatoja sitten.
Tuo asia, josta joudun luopumaan ja on käännekohta elämässäni...olen jo kerran kokenut sen ja toivon, että ei enää kolahda kohdalleni.
Ps. Minä olen jo ikäänkuin kahden maan kansalainen:)
Tulevaisuus sitten näyttää, mitä polkuja lähden kulkemaan ja toivon, että osaan valita oikein

Terv. Tuta

Kirjoittaja Mandalatarot (J.Pystynen), 24. syys, 2013
Sain luvan kopioida tämän saamani palautteen.

Olen jo jonkin aikaa halunnut tulkinnan ja nyt viimeinkin siihen tuli mahdollisuus.
Vaikka uskonkin tulkintoihin (riippuen tietenkin tulkitsijasta, heitäkin kun on valitettavasti aitoja ja ei niin aitoja) täysin, oli silti hämmentävää, kuinka lähelle tulkinta osui elämäntilannettani. Tai ei edes lähelle, vaan täysin suoraan napakymppiin!
Jännittävää siitä teki juuri se, etten antanut mitään ennakkotietoja tilanteestani, tai kysynyt edes kysymyksiä. Annoin vain teemat, joihin halusin selvyyttä.
Jokainen palanen loksahti kohdalleen ja tietenkin mukana oli yllätyksiä, joita jään mielenkiinnolla seuraamaan, että kuljettaako elämä todella niin. En sitä kyllä epäile, koska muutenkin askeleet ovat johtaneet siihen suuntaan. Tulkinnasta sain lohtua, voimaa ja varmuutta. Nyt tiedän entistä paremmin sen, että kun seuraan omaa sydäntäni, mikään ei voi mennä vikaan!
Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti