torstai 5. joulukuuta 2013

Hyvää Itsenäisyypäivää!

6.12 Joulukalenteri

Suomen Itsenäisyyttä meillä on aina juhlittu hyvin perinteisesti jo silloin kun oli pieni.
Liharuokaa, vähän juhlallista. Paistia tai Karjalanpaistia ja perunoita. Sukuni on Karjalanpuolelta joten
Karjalaisuus on vahvasti perimässäni.
Nykyisin meillä  juhlitaan sitä aika pienesti. Isommat lapset omilla tahoillaan(käyvät konserteissa yms.) ja minä ja kuopus kotosalla. Alunperin kuopukseni piti mennä leirille nyt viikonlopuksi, mutta  tulikin  flunssaan.

Juhlimme ihan kaksin, teen karjalanpaistia ja perunoita ja uunijuureksia.
Sytytämme kaksi kynttilää ikkunalle kuuden aikaan illalla. Käydään yhdessä illalla kävelyllä koiran kanssa jos pojan kunto sallii.

Olen tehnyt oman rituaalini jonka teen itsenäisyys´päivän iltana. Ennenkuin sytytän kynttilät raapustan niihin riimut joiden energiat haluan kotiini, Esim. Jera tai Algiz. Riimuista lisää täältä.




Toivon Teille lukijoilleni Oikein Hyvää Ja Rauhallista Itsenäisyyspäivää!

2 kommenttia: