tiistai 18. maaliskuuta 2014

Mojoa elämään eli kuinka tehdä mojo



Mojopussukka

Mojo pussi tehdään tarpeeseen, eli jos haluat suojelua, lisää rahaa, tavoitteita ja päämääriä, esim. työn, raskauden tai  parisuhteen  kanssa. Erilaiset tarpeet määrääävt mojopussin sisällön.
Mojo on kantajalle henkilökohtainen, sitä ei voi lahjoittaa pois, tai antaa toiselle. Kun se on tehtävänsä tehnyt, sen voi polttaa ja   heittää tuhkat luontoon. Mojo on AINA salainen, ikioma, siihen ei saa kukaan muu koskea, nähdä sitä. Ei myöskään kotieläimet. Jos mojoosi pääsee jonkun muun energiat, on se "kuollut" eli siinä ei ole voimia. Silloin kannattaa suopeasti tehdä uusi.


Voit myös tilata mojon minulta, omiin tarpeisiisi sopivan, ota yhteys sähköpostiini


Mojopussia varten tarvitset kangaspussukan, käyttötarkoitus määrittelee myös pussukan värin, esim. rakkauteen punainen ja rahaan vihreä tai ruskea, myös kultainen käy.  Nauhan värikin olisi hyvä olla pussukan sävyinen. Kangaspussukan voi tehdä itsekin esim. huovan palasesta leikkaat pyöreän (käytä vaikka tee asettia mallina)  kangaspalan, ja solmit sen pussukaksi samanvärisellä villalangalla. Tämä on helpoin vaihtoehto, toki kätevä voi ommellakin pussukan..
Perussääntönä se, ettei  rakkautta voi pakottaa, eli ketään ei voi pakottaa rakastumaan sinuun tai rakastamaan. Voit vain lisätä rakkausenergiaa, esim. jo olemassa olevaan suhteeseen, tai yleisesti elämääsi,jolloin se voi tuoda jopa ikäänkuin vahingossa myös sen rakkaussuhteenkin. Yleensä  se energia tuo sitten mukanaan kaikkea muutakin kivaa elämääsi.

Pussiin sitten perustarvikkeina  mojon kantajan hiuksia, tai kynnenpalanen, sekä jokin asiaa symbolisoiva esine, esim. 1 € kolikko. Muut tarvikkeet  tulevat sitten  siitä mitä tarkoitusperää haetaan.
Erityisen vahvoina "mojoina" pidetään pussukoita, jotka sisältävät  punatiilijauhetta, läheisen vainajan multaa (haudalta) sekä mustan kissan karvoja, ja kananmunakuorijauhetta (kun kuoresta on kalvo poistettu). Näitä voi siis kaikkia laittaa pussiin, muiden esineiden ohella.

Raha mojoon tarvitset

Vihreä, ruskea tai kultainen pussukka  tai kangaspala ja lankaa
Laakerin lehden, tuoretta basilikaa
Euron tai kaksi, kolikoita siis, myös leikkiraha käy
Hiuksiasi (hiusharjasta)
Kynnenpalanen
Edellä mainittuja vahvoja aineksia haluttaessa
Palanen kanelitankoa, sekä tuoretta inkivääriä
Fenkolinsiemeniä
Loitsuja - Esim. "Gold and silver, silver and gold, make money come and euros unfold."    "Cast from necessity, not from greed, all I'm asking is for what I need."   "Tens and twenties, fives and ones, as I will, it shall be done."
Voit myös keksiä oman, sinulle sopivan.


Ennen kuin täytät pussukkaa, puhalla siihen oma henkesi,(tätä ei tarvitse jos mojo on minulta tilattu)Laita esineet pussukkaan ja solmi pussukka kiinni. Kolmesti solmittuna, ja jokaisella solmulla on on oma magiansa, joten silloin kannattaa  visualusioida mojosi tuomaa toivetta.Vihkimällä sen omaan käyttöösi, se alkaa toimia. Voit vihkiä mojon näin täydenkuun aikaan tai  muuna erikoispäivänä. Polta kynttilöitä (miel, samanvärisiä kuin tarpeesi/mojopussukka).
Lausu loitsu, joko itse tekemä tai valmiiksi pyydystetty tarpeeseesi. Pidä tämän jälkeen pussukkaa mukanasi, myös lompakossa pussi tekee taikojaan loistavasti. Ensimmäisellä viikolla mojo on hyvä pitää mukana jatkuvasti, öisin tyynyn alla. Tämän jälkeen voit joko yhä kantaa sitä mukanasi, tai  pitää sitä vaikak rasiassa tallella ja ottaa tarvittaessa mukaan.



Rakkauden parantamiseen tarvitset

Punaisen tai vaaleanpunaisen kangaspussukan, pinkki viittaa kepeään flirttiin tai seksiseikkailuihin (voit toki laittaa jos sitä  tarvitset)
Ruusun terälehtiä tuoreina tai kuivattuina
Jos olemassa oleva suhde, kumppanin hiuksia sekä omiasi, nauhalla yhteen liitettyinä
Vahvoja aineksia (edellä mainittuja)
Punainen nauha
Kanelitankoa palanen
Rosmariinia, miel. tuoreena
Aromaattista ruusuöljyä pari tippaa
Toive mitä tahdot paperille kirjoitettuna
Loitsuja -

Toimi samoin kuin edellisen kanssa.

5 kommenttia:

  1. Tääpä mielenkiintoista ja pitää kokeilla! :)

    VastaaPoista
  2. Toimii todella hyvin, on omakohtaista kokemusta :)

    VastaaPoista
  3. Miten voisin tehdä lähimmäiselleni mojopussin jos sitä ei saa kukaan muu nähdä kuin itse kantaja?

    VastaaPoista
  4. Hei Anonyymi, kyllähän sinä voit tehdä mojon, mutta sen saajan pitää itse tehdä loppuviritykset, eli laittaa isnne hiuksiaan ja kynnenpalasiaan ja puhaltaa pussiin henki, solmia se kolmesti. Sen jälkeen sitä ei enää saa kukaan nähdä tai koskea, edes eläimet.

    VastaaPoista