lauantai 31. toukokuuta 2014

Voileipäkakkuleivos = Back to the 80`s

Pojallani oli synttärit ja kysyin kakkutoivettaan. Hän sanoi että haluaa kinkkuvoileipä kakun. En kuitenkaan lähtenyt ihan täysillä tähän toiveeseen mukaan, vaan käänsin  hänen toiveensa 2000- luvulle ja päätin tehdä pienen voileipäkakku leivoksen hänelle.
Tein myös kevyemmän version, eli en  laittanut majoneesia, vaan käytin tuorejuustoa.

Kiva idea vaikka itsehemmotteluunkin.

Käytin kokojyvä paahtoleipää, josta leikkasin reunat pois, käytin pyöreää piparimuottia että sain tasakokoiset leivät ja kauniin malliset. Tässäkin on vain mielikuvitus rajana, minkälaisen haluaa.
Kostutin leipäviipaleet maidolla kevyesti, leikkasin kaksi siivua juustoa sekä kaksi viipaletta kinkkua samalla piparimuotilla. Leikkasin erittäin ohuita kurkkuviipaleita (läpinäkyviä) sekä  raastoin n. kahden sentin palan kurkkua.  Laitoin kerroksittain yrttituorejuustoa, juustoa, kinkkua, ja  kurkkusiivuja, leipä päälle ja taas sama uudestaan. Päällimmäiseen kerrokseen laitoin vain tuorejuustoa, jonka levitin koko homman päälle, peitoksi.
Reunoille kurkkuraastetta ja päälle kinkkuviipale ja kurkkua. Kynttilä oli synttäreiden kunniaksi.


perjantai 30. toukokuuta 2014

Itsetehdyt tuoksu/yrttikynttilät

Minulla on aina näitä pieniä tuikkukynttilöitä kotosalla. Taannoin oli tylsä hetki ja liikaa aikaa.
Siivoilin ja hääräilin keittiössä ja päätin tyhjentää yhden laatikon, jonne oli kertynyt jos mitäkin rompetta.
Löysin sieltä pari aromaattista öljypulloa, ruusu ja laventeli, joissa muutama tippa jäljellä vielä. Siinä sitten polttelin tuikkuja samalla kun hääräilin ja sain idean!

Kun tuikkukynttilän massa sulaa, siihen voi hyvin laittaa muutaman tipan aromaattista öljyä sekaan. Ensin toki piti sammuttaa liekki. Tässä pitää olla nopea ettei sula massa ehdi hyytymään. Minulla oli myös rosmariinia tuoreena, ja muutama ruusunlehti yhdestä toisesta jutusta jäänyt jäljelle. Sekoitin myös ne mukaan.
Tähän sopii hyvin myös esim. kuivattu laventeli, tms.. Toki voi sulattaa itsekin kynttilämassaa vanhoihin tuikkuihin, laittaa sytykelanka ja täyttää kynttilämassa yrteillä yms.

Nyt kun näitä tuikkujani polttelen, jää huoneeseen kiva mieto tuoksu :)

Kannattaa ideoida tätä parempaa tekemistä odotellessa ..



keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Täysikuun aikaan

Tänään, klo 22.16 on täysikuu. Toukokuun täysikuuta kutsutaan myös kukkakuuksi.
Kukkakuuksi siksi, että kukat puhkeavat kukkaansa juuri toukokuun aikoihin luonnossa, varsinkin puiden kukat. Kirsikkapuu kukkii parhaillaan tuossa viereisessä puistossa kauniina, pinkkinä pilvenä, kohta omenapuut perässä, ja sitten syreenit.
Tämän kuun täysikuu on osunut skorpionin kohdalle, eli kuu on skorpionissa. Itse olen skorpioni astrologiselta merkiltäni, joten kuu on tällä kertaa aika onnekas meille skorpioneille.
Tosin täysikuu skorpionissa haastaa parisuhteet. On ikäänkuin määriteltävä mitä suhde merkitsee, onko se vakavaa jne..  Täysikuu siis  näyttää suhteen kulmakivet ja sen, mitä suhde oikeastaan merkitsee. Minkä syvyinen suhde on.
Myös mahdollisuus määrittää muut ihmissuhteet nousee esiin tänään. Niiden kautta  myös tilaisuus oppia itsestään jotain olennaista.

Täysikuun vaikutus eri horoskooppimerkkien mukaan

Täysikuu Jousimiehessä
Jousimiehille täysikuu opettaa rentoutumista, miten saada työ ja vapaa-aika tasapainoon.
Miten stressata vähemmän ja saada enemmän iloa elämään.

Täysikuu Kauriissa
Kauriit saavat uutta sosiaalisuutta, sekä osoittaa miten voit parhiaten omia kykyjäsi käyttämällä auttaa ja tukea muita. Kuinka voit lisätä  yhteistä hyvää ja lisäämään ystävyyssuhteitasi.

Täysikuu Vesimiehessä
Kuu lähentää sinua tavoitteitasi kohden, mitä voit tehdä saavuttaaksesi paremmin haluamasi niin uralla kuin arjessasikin. Nyt myös läheisten ja ympärillä olevien tuki on lähempänä sinua.

Täysikuu Kaloissa
Kaloille täysikuu suo mahdollisuuden  kasvaa henkisesti. Ajatella, pysähtyä ja pohtia. Kuu auttaa ymmärtämään elämän tarkoitustakin, sekä löytämään ratkaisuja arkeen ja auttaa laajentamaan omia elinpiirejään ja näkökulmiaan.

Täysikuu Oinaassa
Oinaille täydenkuun aika kuvaa sitoutumisen merkitystä sekä uudenlaista luottamista, näiden oppimista.
Mikäli ihmissuhde on kunnossa, ei näillä ole  suurtakaan merkitystä, mutta jos suhteissa ilmenee ongelmia, kuten mm. erilaiset arvomaailmat, nuo ongelmat nousevat pintaan ja vaativat  selvennystä tai jopa kokonaan uudelleen määrittelyä suhteesta.


Täysikuu Härässä
Härät saavat huomata ihmissuhteidensa tilan, niin hyvässä kuin huonossakin. Saat tilaisuuden määritellä sen, mikä ruokkii onnellisuuttasi ja mikä ei. Voit itse päättää suunnan jatkatko vai et.

Täysikuu  Kaksosissa
Kaksosten on keskityttävä arjen ja työn  rutiineihin. Kuu opastaa mikä toimii ja mikä ei. Mukana myös vahvaa muutoshalukkuutta.

Täysikuu Ravussa
Tämä kuu suo ravuille romantiikan ja luovuuden aikaa. Rapujen on hyvä suoda huomiota sisäiseen lapseensa ja muistaa leikkiä, aikuistenkin.

Täysikuu Leijonassa
Kuu suo mahdollisuuden tarkastella  omaa kotiaan ja perhepiiriään, kiinnittää huomiota epäkohtiin ja korjata ne, sekä  ottaa aikaa itselleen, terveellä tavalla.

Täysikuu Neitsyessä
Tässä kuussa on  sosiaalisuutta, uteliaisuutta sekä tiedon hankintaa tiedossa kaikille neitsyeille.

Täysikuu Vaa assa
Talouasiat ovat nyt vaakojen tarkennettavana. Opetella löytämään taloudellinen tasapaino.








Omat täydenkuun rituaalini ovat pitkälti aika tavanomaiset, kivet ja kortit ikkunalle energisoitumaan, leivon pikkuleipiä, ja  otan aikaa itselleni. Jos mahdollista, että kuu ei ole pilvessä, katselen sitä :)

torstai 8. toukokuuta 2014

Ankka meni Thaimaahan

Minun "piti" alkaa siivota jääkaappia, puolittain jo tyhjensinkin pakastimen, kunnes löysin sieltä Lidlin ankkapaketin. Kyseessä on siis  ankan rintafile, mitä Lidl myy aika ajoin edukkaseen hintaan 5.99€.
Unohdin jo varsinaisen syyn miksi pengoin pakastinta kun jo päässäni alkoi muhia  ajatus mitä ankasta tekisin. Kun oli kyseessä jääkaapin tyhjennysviikko ei  ruokavaroissakaan ollut suurempia valikoimia ja lompakkokin huuteli Hoosiannaa.. Piti siis turvautua nyhjää tyhjästä tapaan tehdä ruokaa.

Löytyi chiliä, porkkanoita, sipulia, nuudeleita ja persiljan jämät, paprikaa. Noista saisin hyvät "wokkivihannekset" - päätin.  Annoksesta riittää kahdelle tai kolmelle.
Kasvikset kannattaa pilkkoa etukäteen valmiiksi sillä wokkaaminen on nopeaa touhua. Ankka kannattaa marinoida ensin. Tein pitkittäisviillot  nahkaan, että marinadi menee kunnolla ankkaan, sekä rasvanahka sulaa paremmin.

Marinadiliemi
1 Chili pilkottuna
Vihreitä papuja
puolikas sipulia pilkottuna
3 kynttä valkosipulia pilkottuna
Seesamiöljyä tai tavallista öljyä, ei oliiviöljyä(ei sovi makumaailmaan)
Hunajaa 2 rkl.
Suolaa ja pippuria maun mukaan

Sekoita marinadiliemi ja laita minigrip- pussiin ankan kera, sulje pussi ja anna marinoitua  muutaman tunnin jääkaapissa. Laita paistinpannu  kuumenemaan  ja  poista ankka  marinadipussista kuumalle pannulle.

Paista ankka  kuumalla pannulla (n. 2 -3 min.) nahkapuoli alaspäin kunnes nahka on rapsakkaa ja hieman ruskistunut. Laita tämän jälkeen kuumaan uuniin nahkapuoli ylöspäin kolmeksi minuutiksi ja ota varoen pois (varo ettet polta sormia kuumaan kahvaan!)
Laita ankka  lepäämään  pois pannulta vaikkapa lautaselle. ja folio päälle ettei kuivu.
Tee sitten wokki ja nuudelit.

Tarvitset
Wokkivihanneksia valmiiksi pilkottuina, pakaste tai tuoreena
Thai mausteita, sitruunaruohoa, chiliä, valkosipulia yms..
Seesamiöljyä paistamiseen

Laita mausteet ja öljy kuumalle pannulle, paista ja sekoittele nopeasti, lisää kasvikset ja jatka paistamista ja pyörittele niin että mausteet ja kasvikset sekoittuvat.
Kiehauta nuudelit. Valuta ne.

Viipaloi nyt ankka ja aseta nuudelit ja vihannekset lautaselle, lopuksi ankkaviipaleet ja persilja, tai korianteria, chili viipaleita annoksen päälle ja nauti. Itse lisäsin päälle vielä makeaa chilikastiketta.








sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Jaa hyvää

Mitä enemmän annan onnestani, jaan omastani, saan tilalle hyvää.
Hyvä tulee kolmesti ja paha myös. Karma vaikuttaa, teemme sitten hyvää tai pahaa toiselle. Itse olen valinnut
auttamisen ja hyvän tekemisen. Jo siksikin koska siitä tulee hyvä olo ja palkinto siitä, että saa toiselle hyvän olon tai on voinut tuoda iloa ja hyvä mieltä.
Universumi palkitsee runsaasti kun olet avoimempi  hyvälle.

Hyvä lähtee itsestäsi, olet valmiimpi rakastamaan toisia, kun ensin olet rakastava itseäsi kohtaan. Olla rehellinen ja aito itselleen. Tämän jälkeen myös muille. Sanakin voi satuttaa. On tärkeää valita sanansa huolellisesti. Jos et voi sanoa mitään hyvää toisesta, älä sano mitään. Olla rehellinen  ja loukkaamatta ketään on jo oma taitonsa. Kaikki se hyvä palautuu takaisin itselle, teot ja sanat.

Harjoitetaan hyvää askel askeleelta <3

Karman solmu symboloi loputonta vuorovaikutusta hyvän ja pahan välillä.