sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Luovuus - Haasta itsesi luomaan

Luovuushaaste


Luovuus on meissä kaikissa. Me olemme kaikki syntyneet tähän maailmaan luovuuden ja itseilmaisun lahjoilla varustettuna. Luovuus meidän sisällämme on rajaton mahdollisuuksien virta. Se on kyky luoda uutta, kyky löytää aina uusia polkuja ja tapoja tehdä asioita. Se on taito ilmaista meitä itseämme ja tunteitamme kaikilla mahdollisilla tavoilla. Nyt on mahdollisuus tarttua haasteeseen ja saada mahdollisesti jo kadotettu luovuus uudelleen kukkimaan.

Voit löytää oman luovuutesi ja itseilmaisusi sanoilla, kuvilla, äänellä, muodolla, ja kehollasi. Voit laulaa ja tanssia, maalata ja askarrella. Me voimme ilmaista tunteitamme ja kaiken kauneutta niin monin eri tavoin. Kaikesta mitä teet voit löytää aina uusia mahdollisuuksia. Me voimme olla luovia kaikilla aloilla, jokaisessa hetkessä.

Haasteena onkin löytää itsestään se luovuus jossa koemme löytämisen ja tekemisen riemun ja saamme aikaan sen ilon ja flown tunteen jota tarvitsemme voidaksemme paremmin ja saadaksemme aikaan enemmän. Luomisen iloon ja riemuun ei tarvita erityisiä lahjoja tai koulutusta. Sinä voit kokea luovuuden ilon juuri sellaisena kuin olet.

Haaste kestää kuukauden ja jokaisella viikolla on tarkoitus toteuttaa eri luovuuden alueita. Tämä haaste alkaa maalaushaastella. Maalaus on luomista ja itseilmaisua värien kautta. Luova maalaus on vapaata tunteiden ja kokemusten ilmaisua. Se on luomista vapaasti suoraan sisältämme, se on oman sisimpämme ilmaisua värein ja viivoin. Se ei vaadi mitään teknisiä taitoja tai erityisiä kykyjä. Tarvitaan vain avoin mieli, ja halu luoda ja ilmaista.

Maalaa tunteesi, jokaiselle tunteelle oma maalaus, Rakkaudelle, onnellisuudelle, kiukulle jne.. joka päivä jotain. Kuva voi esittää tai ei, tärkeintä on ilmaisu. Väreillä saavutat usein tunteesi paremmin kuin esittävällä kuvalla.
Voit myös näyttää taitosi täällä, tai pitää ne vain oaman tietonasi. Pääasia on tekeminen ja työstäminen ja luovuuden riemun kokeminen.  Tekniikka ja materiaalit ovat vapaita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti