tiistai 7. lokakuuta 2014

Keskiviikossa on taikaa ja täysikuuta

Arjen Magiaa, keskiviikko  8.10


Täysikuu, ja rakkaalla lapsella kun sanotaan olevan monta nimeä niin tätä lokakuista täysikuuta kutsutaankin monella nimellä, sitä sanotaan metsästäjän kuuksi, veriseksi kuuksi, sekä viinikuuksi. Olen jopa kuullut mainittavan  sitä ihmissuden kuuksi.


Tänään onkin energiat vahvat ja voimakkaat. Täysikuu on oinaan merkissä, ja luo mahdollisuudet voimakkaaseen etenemiseen hankkeissa, sekä muissa keskeneräisissä asioissa.
Oinas edustaa tulta, joten ruoka voi tänään olla punaista, oranssia, keltaista, tulista, tai grillattua.  Ja täydenkuun aikana pitää aina olla jotain valkoista ja pyöreää syötävää;)
Väreinä suosin vahvaa purppuranviolettia, valkoista ja oranssia, myös punainen käy hyvin kynttilämagiaan. Täydenkuun aikaan on hyvä myös tehdä tarot- tai korttipöytä, tai katsoa riimuista tulevaa.


Keskiviikon täysikuu suosii nyt onnenkantamoisillaan. Onnea  voi tupsahtaa mistä tahansa, sillä Rouva Fortune on tänään aktiivinen.
Nyt on luovuuden ja taiteiden aika, visualisointia, toiveita ilman mitään tyhmiä itseasettamia rajoituksia. Peloille ei ole nyt sijaa. Puhumalla niistä pääsee eroon. Avaa siis suusi ja kommunikoi!








1 kommentti:

  1. Pitääkin tähyillä tänään taivaalle. Mitäköhän jännittävää voikaan vielä tapahtua. Ruokana on linssikeittoa, se ainakin sitten sopii. Pitää vielä ostaa jotain valkeaa ja pyöreää :)

    VastaaPoista