tiistai 20. tammikuuta 2015

Tarot pöytäys menestyksiin ja saavutuksiin

Tämä  tarot pöytä sopii käytettäväksi, kun olet  jonkin hankkeen tai suunnitelman edessä. Mietit sen tavoitteita ja päämääriä. Pöytä näyttää  tilanteen heikkoudut ja vahvuudet, ja vaihtoehtoisen toimintatavan tai ajatusmallin.

Tätä voit käyttää kun olet perustamssa  yritystä, sitoutumassa johonkin hankkeeseen, jopa parisuhteeseen..




1. Ykköskortti kuvaa päämäärääsi, se tavoite mikä sinulla on. Maali, lopputulos.

2. Kakkoskortti kertoo ensisijaisen voiman, mitkä ovat vahvuudet asiaan.

3. Osoita kysymys vahvuuksista tällä kortilla, mikä tulee mieleesi asiaan liittyen.

4. Neloskortti kuvaa ensisijaisen heikkouden tai  heikkoudut hankkeeseen.

5. Osoita kysymys heikkouksista.

6. Tämä kortti  näyttää ulkopuoliset asiaan liittyvät seikat, tai henkilöt tai energian.

Lankana, jos kortti on negatiivinen, ja se on vaikka vahvuuksien puolella, ovat vahvuudet slloin huonommat. Jolloin kannattaa ottaa esiin uusi pöytäys vaihtoehtoiselle hankkeelle tai suunnalle.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Mikä suunta ohjaa Sinua vuonna 2015?

Löydä suunta, joka ohjaa sinua tänä vuonna. Mitä vedät puoleesi?

Valitse intuitiivisesti nopeasti  kuvan kompassista suunta, joka antaa sinulle eniten? Valitse vain yksi suunta. Lue sen jälkeen alempana oleva suunnan tarkoitus.








Jos valitsit Pohjoisen, se  näyttää tarpeesi itsenäistymiseen, puhdistautua tarpeettomista esineistä, asioista, (siivota tilaa itselle). Voit löytää itsesi etsimästä uusia rituaaleja elämään, henkistä suuntaa tiellesi, tai tekemällä henkisiä harjoituksia tai meditaatioita. Pohjoinen valinta suo tilaisuuden olla omassa rauhassa, itseen keskittyen, tyhjentää mieli päivän huolista ja seurata sisäistä ohjausta kaikissa toimissasi.
Uusi elämäntarkoituksesi  tulee piankin kohdallesi, kun ensin sisäistät omat tarpeesi ja kehität itseäsi.
Tämä suunta myös kertoo että olet kokenut jonkun tunnepitoisen kriisin, luopumisen tms. ja nyt olet eheytymässä siitä. Voit tehdä pohjoisen suuntaan alttarin, nukkua pää pohjoiseen, tai meditoida kasvot pohjoiseen päin.


Jos valitsit Koillisen, voit kokea tarvitsevasi  enemmän motivaatiota, puhdistaa mieli sekavista ajatuksista, saada selkeyttä elämään ja  arkeen, etenkin sen toimivuuteen. Rutiinit voivat olla hukassa.
Ja voit kokea olevasi jumissa. Jos näin on, tarvitset elämääsi uudenlaista mojoa. On aika muutama riski, uskaltaa heittäytyä uuteen, olla impulsiivinen. Vaikka et selkesäti tietäisikään mitä  olet tekemässä, kunhan teet, ole virrassa mukana, uskalla heittäytyä elämän virtaan ja luota, että se kantaa. Nyt on aika yllättää itsesikin. Murra vanhat rutiinit, hakeudu kurssille, soita ystäville tai sukulaisille, tee se nyt! Älä siirrä asioita  myöhemmäksi. tee joka päivä jotain uutta, mitä et ole koskaan ennen tehnyt. Et menetä mitään, päinvastoin saat enemmän. Voit medioitda koillisen suuntaan vahvistaaksesi omaa suuntaasi.



Jos valitsit Idän suunnan,  tarvitset elämäään parannusta, arkeen, talouteen. Uusia alkuja. Päämääriä ja inspiraatioita. On aika uudistaa taloudelliset intressit, tehdä uravalintoja, sekä parannella bisneksiä. Nyt et saa pelon vallata mieltäsi. Ole kuitenkin kärsivällinen, menestys ei tule yhdessä yössä! Mieti  perin pohjin uudet tavoitteesi ja ryhdy toimeen, saadaksesi elämä, jota olet aina halunnut! Mitä se vaatiikiin, älä epäröi!
Kohdista energiasi keskittyen yhteen  asiaan kerrallaan, parantaaksesi kaikkia elämänalueitasi. Jos tämä suunta resonoi sinua,  meditoi idän suuntaan joka päivä, tai nuku pää idän suuntaan.


Mikäli valintasi on Kaakko, on aika antaa siivet unelmille, mielikuvitukselle ja luovuudelle. Luovuutesi tarvitsee nyt toimintaa, jonka olet  kadottanut arkeen. On aika kirjoittaa kirja, maalata, runoilla, opetella uusi kieli tai aloittaa vaikka uusi luova harrastus! Ilmaise itseäsi.
Suojaa itsesi kritiikiltä vielä jonkin aikaa, koska se vain  tukahduttaa luovuutesi ja innon mitä tarvitset, luodaksesi lisää.
Kaakon energiat heijastaa myös ihmissuhteitasi. Nyt on aika puhua sitoumuksista, sopia asioita, olla  diplomaattinen ja yhteistyöhaluinen, nämä asiat kantavat nyt!
Vahvista kaakon energiaa meditoimalla kaakon suuntaan.


Etelän suunta tuo elämääsi ulkoisen vaikutelman, kuinka haluat, että muut näkevät sinut.
Eräänlasien julkisuuskuvan tai imagon, mitä haluat näyttää itsestäsi. On aika  tarkistaa mitlä itsestäsi tuntuu? Viihdytkö omissa nahoissasi ja tyylissäsi? Annatko itsestäsi sen kuvan mitä todella haluat olla? Ryhdy toimeen jos haluat muutoksen siihen.
Älä enää  ajattele, että elämä vain tapahtuu, ja ettet voi itse vaikuttaa siihen. Uusi ajatusmallisi, Sinä voit vaikuttaa elämääsi!  Tapaa uusia ihmisiä, luo uusi tilanteita, luo uusi tyylisi. Toimi rehellisesti, ole aito.  Kun toimit näin, et ole vain olemassa, vaan ohjaat elämääsi, luot sitä, juuri sellaisen kuin haluat! Ole ylpeä elämästäsi, itsestäsi (terveellä tavalla) elä sitä jokainen päivä täydemmin, intohimoisemmin. Saat enemmän. Meditoi  etelään päin vahvistaaksesi etelän suuntaa elämääsi.


 Jos valitsit Lounaan suunnan,  on aika fokusoida elämää. Keskittyä, keskittyä ja taas kerran keskittyä.
Lounas suo mahdollisuuden ottaa elämään käytännönläheinen lähestymistapa.
Luoda pitkäntähtäimen suunnitelmia, säästää rahaa, olla ahkera ja tehokas arjessa ja työssä. Tehdä töitä elämänsä eteen. Lounas tuo esiin old school- ajan ja sen arvomaailman. Sen mukaan on toimittava nyt. Älä luota helppoihin ratkaisuhin nyt millään elämänalueella. Se palkitsee sinut! Keskity perhearvoihin, pidä huolta läheisistäsi, ansaitse kunnioitusta  heidän silmissään, työssäsi, olemalla ahkera ja aloitteelllinen. Arvosta asioita, joita ei voi rahalla ostaa.
Jos tämä resonoi  kohdallasi,  meditoi lounaan suuntaan päivittäin muutama hetki.


Lännen suunta  nostaa pintaan ihmissuhteet, kumppanuuden  ja rakkauden. Se nostaa nykyiset suhteet uudelle tasolle tai tuo  yksinäiselle uuden suhteen. Länsi mahdollistaa  laatuajan kumppanisi kanssa.
Sekä sopimukset ja sitoumukset pankin  tai taloudellistenasioiden paremman hoidon tai uuden työsuhteen. Universumi viestii länsi suunnan kautta menestystä  henkilökohtaisella, että materiaalisella tasolla. Vahvista  nukkumalla pää lännen suuntaan tai meditoimalla länteen päin.


Luoteen suunta mahdollistaa parempia mahdollisuuksia työssä, nimityksiä, etenemistä, ja  vaurautta.
Nyt on aika luottaa fiilikseen! Sisäiseen ääneesi, jos tuntuu että pitää pyytää palkankorotus- tee se!
Jos tunteesi kertoo että on onnea matkassa,  rohkene tehdä veikkaus. Nyt pitää luottaa ja vain luottaa!
Luode antaa mahdollisuuden hallita elämää uusilla eväillä. Kaikki on nyt itsestäsi kiinni.
Voit lisätä universumin synkronismia meditoimalla kasvot luoteeseen päin.


Elementtiboostaus - Lyhyt oppimäärä, kuinka saada elementeistä enemmän?

Näin alkuvuodesta on hyvä puhdistatua vanhoista energioista ja ottaa tilalle uusia.
Puhdistautua voi suihkussa, kylvyssä, saunassa, kunhan sen tekee tietoisesti. Voit käyttää myös hieman merisuolaa pestessäsi itsestäsi vanhaa pois, (sekoita hieman suihkugeelin sekaan ja hankaa itsesi puhtaaksi) Merisuola myös virkistää.

Mihin eri elementtejä voi sitten tarvita?

Vesi antaa elämään virtaa, tapahtumat soljuvat eteenpäin, olet itse tietoisempi tunne-elämästäsi, vesi puhdistaa, antaa mahdollisuuden kasvaa henkisesti ja uudistaa.Vesi antaa tilaa pohdinnoille ja rentouttaa.

Tuli antaa vauhtia ja voimaa, vahvaa energiaa, päättäväisyyttä, agressiivisuutta (esim. työssä johtavassa asemassa tarvitaan tätä ominaisuutta). Tuli poltaa vanhan pois, se siis auttaa myös uudistumis-puhdistusrituaaleissa. Tuli ikäänkuin konkretisoi tapahtumat, esim. luopuminen, meditointi (violetti liekki), toisaalta tuli myös rentouttaa ja vahvistaa( takkatuli, nuotio) Se suo tilaa ajatuksille, ja hyville keskusteluille. Tulella on kokoava voima. Tuli tuo myös Äidin ja kodin lähelle (hella, uuni, ruoanlaitto, lämmitys ja valo)

Maa  antaa paljon, konkreettisesti se ruokkii meidät, tukee meitä. Maalla on perusta, johon voimme heikoilla hetkellä tukea, kun olemme liian esim. liian vauhdikkaita, tai tapahtumien pyörteissä. Voimme pysähtyä hetkeksi ja istua vaikka kalliolle miettimään.. Maa suo tasapainoa, kiinnekohdan ja turvan. Koti, Äiti Maa, keskus.

Puu pitää sisällään samoja  asioita kuin maa elementti. Toisaalta puu ruokkii tulta, joten jos haluamme tulielemnettiä elämään, voimme korostaa sitä puu elementillä, esim. kodissa. puu tuo viisautta, rauhaa, ja tukea henkiseen kasvuumme.

Ilman elementti on mahdollisuus tarttua "tuuliin" ja antaa mennä. Ilma  tuo uudet tavoitteet,inspiroituneet ideat ja päämäärät. Luovien ihmisten elementti on ehdottomasti ilma. Ilma raikastaa ajatukset, sekä vanhat ajatusmallit uusiksi. Kun haluat uudistua, lisää ilman elemnttiä kotiisi, tuuleta kunnolla, mene tuuliselle kävelylenkille ulos.

Miten lisätä elementtiä elämään?



Vesi

Kun olo on  hieman vetämätön, liian maassa, ja olokin voi olla jopa tunkkainen, tai on pitkään ollut  vaikeassa elämäntilanteessa, josta haluaa päästää irti- lisää vettä elämääsi. Vedellä on myös rentouttava vaikutus, äänenä, soutaessa veden liplatus veneen kyljessä tai laiturilla, auttaa hiljentymään ja menemään sisäänpäin, on hyvä saada  kiinni ajatuksistaan tai olla vain ajattelematta yhtään mitään.
Vesielementtiä on, sininen ruoka, nestemäinen ruoka, keitot ja smoothiet jne. Sinistä ruokaa edustaa luumut, vesi, (täysikuun aikana kuuvesi, jonka aktivoit vain tiettyä, haluamaasi käyttötarkoitusta varten). Munakoiso, mustikat tai muut tummat marjat yms. Kun nautit elementtiä väriravintona, visualisoi se väri ja elemnetti tiedostaen, mitä se tekee sinulle, veden puhdistava vaikutus jne.. Näin saat sen tehokkaammin käyttöösi.
Kun menet suihkuun tai uimaan tai kävelet sateessa, tiedosta veden  puhdistava vaikutus, parasta voimakkaalla sateella.
Voit myös käyttää hyväksesi  esim. suihkulähteitä ulkona, tai istua veden äärellä kuunnellen vain veden ääniä, jos et pääse  luontoon tai ulos, You tubessa on paljon vesimusiikkia. Fengshuin oppien mukaan vesi tuo muutoksen, virtaava vesi kuvana auttaa  saamaan tapahtumiin virtaa, ja liikettä. Fengshuin "tuulen" kohdalla jos on vesielementti, tai kuva virtaavasta vedestä auttaa lisäämään vaurautta.












Tuli

Kun kaipaat voimaa, rohkeutta kohdata tilanteet tai jokin pelottava asia. Kun tahdonvoima on kadoksissa  tuli energia on silloin tarpeen. Jos olet liian hektisessä ja stressaavassa tilassa, ja on vaikea keskittyä, on hyvä hakea tulielementtiä.
Tulielementtiä on kynttilät ja kynttilämagiassa voit keskittyä vielä korostamaan jotain tiettyä elementtiä, tai asiaa kynttilän värissä..
Voit tehdä tuliruokaa. Tuliruokaa edustaa parhaimmillaan punainen ruoka, chilit, tomaatti, punainen liha, punaviini, paprika, suklaa. Voit myös pukeutua punaiseen, näin saat itsesi myös paremmin kuulluksi, jos pidät puhetta tai opetat.
Takkatuli, nuotio tai kynttilät, auttavat keskittymään tehokkaasti. Fengshuissa tuli elementti tuo tilaisuuksia, julkisuutta,  ja etenemistä.






Maa

Äiti Maa luo sen turvan ja perustan mitä tarvitsemme voidaksemme hyvin. se balansoi, kun menee liian lujaa tai olemme sairaita. Jo pelkästään ulkona liikkuminen auttaa virkistymään, saati sitten maanläheisyys arvoissamme ja maaruoka. Se pitää jalat maassa ja käytännönläheisenä. Joskus olet kuullut sanottavan että joltain puuttuu maalaisjärki.. Se on juuri sitä, että ei saa itseään kiinnitetyksi paikoilleen, juuret voivat olla kadoksissa tai muuten vaan menee liian kovaa elämässä ja ei osaa tehdä oikeita valintoja. Hakemalla elämääsi maa elementtiä saat  nopeasti itsesi tasapainoon fyysisesti ja henkisesti.
Maaruokaa on kaikki uuni- ja grilliruoat, viljat,  ja kaikki maasta tullut. Ruskealla värillä saat  vaatteissasi vaikuttaa, antamalla luotettavan vaikutelman, se  auttaa  maadoittumaan ja antaa tilaa harkinnoille ja hyville valinnoille.
Maadoittua voit myös istumalla maassa, tekemällä puutarhatöitä jne. Maa myös auttaa arvoissa, voit kiinnittää huomiosi myös maapallon ja toisten ihmisten hyvinvointiin. Auttaminen on helpompaa kun on maadoittunut ja arvot kunnossa.
Fengshuissa maa elementtiä edustaa hyvin kivet, multa, savi ja keltainen väri. Maakohta on ns. rakkausnurkka, johon esim. kaksi samanlaista saviruukkua tuo harmoniaa ja tasapainoa.






Puu

Puu auttaa kasvamaan, usein  lasten huoneissa on seinään maalattu puun kuva, tai huoneessa on iso kokooinen viherkasvi tukemassa lasta kasvussaan. Lapsia tukee hyvin myös puutarhanhoito. Saavat kokea kasvun ihmeen ja se auttaa heitä myös itsessään hyväksymään kasvun ja sen tuoman muutoksen eikä murrosikä ole näin ollen vaikeaa aikaa, kun voisi pahimmillaan olla.
Puu auttaa hiljentymään, siinä on paljon samoja  hienouksia kuin maa elementissä,mutta hienovaraisemmin. Varsinaista puuruokaa ei ole, paitsi ehkä omenat ja pähkinät, nehän tulevat puusta, mutta parhaiten puun elemnttiin pääsee kiinni  menemällä ulos ja halaamalla puuta, tai istua puun alle pohdiskelemaan. Puussa on viisautta, joka voi tuoda viestejäkin, kun kuuntelee tarkoin. Eri puilla eri energiat. Joitain kutsuu vanha viisas Tammi, joitain taas viehkeä koivu..
Paljolti persoonakohtainen tämä valinta.
Fengshuissa puu elementti tuulen kohdalla antaa kasvua vaurauteen.. Puuta voit lisätä kotiin  metsän kuvilla, puiden oksillaja kävyillä tai kuvilla.



Ilma

Ilman elementti tuulettaa ja antaa lisää puhtia ja vauhtia asioihin. Se inspiroi, antaa suuntaa ja päämääriä, ideoita. Jos kaipaat uutta, lisää ilman elementtiä elämään.
Varsinaista ilmaruokaa on kaikki vaahdotetut ja läpikuultavat, jopa valkoiset ruuat. Marenki, kermavaahto, vispipuuro yms.. Esineinä höyhenet, tuulikellot, kaikki jotka vähääkään liikuttavat ilmaa. Tuuletin työpöydällä, tuulikello ikkunalla,  kuvia pilvistä tai oksa, jossa höyheniä.. hyviä työhuoneen esineitä..



Kartan kuva  seinällä auttaa uusissa päämäärissä, ja niiden saavuttamisessa.

Aloita tämä vuosi luomalla omat uudet tavoitteesi ja päämääräsi. Uudista itsesi!

Kuvat netistä..