sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kohti elämänmuutosta




Murra kahleet!




Jokainen meistä heijastaa itseänsä ulkopuolisten halujen ja toiveiden mukaan, ainakin aluksi. Vasta n. 30 ikäisenä alamme ymmärtämään itsen tarkoituksen.  Joskus jopa aikaisemmin, polustamme riippuen, tai paljon myöhemmin. Joillain tämä "itsekriisi" voi tulla useastikin.
Sitten kohtaamme yhtäkkiä vastustusta.. koemme entisen elämämme täysin oudoksi, ihmiset, tapahtumat, työn jne.. lista voi olla loputon..

Yksinkertaisesti elämämme voi tuntua täysin väärältä.Voimme syyttää usein muita ongelmistamme, mutta kyllä se johtuu täysin itsestämme, sielu tietää että olemme väärässä kohtaa. Emme enää osaa tuntea iloa, tai onnellisuutta. tai emme suo sitä itsellemme.
Koemme ettemme enää hallitsekaan elämäämme vaan joku toinen hallitsee sitä.
Ahdistumme asioista, jotka ennen loivat turvaa se voi näkyä myö iho oireina. Keho kertoo, ettemme toteuta unelmaamme, polkuamme, vaan olemme jossain vaiheessa eksyneet..

Tämä on merkki siitä, että tarvitsemme elämänmuutoksen. Hypyn kohti tuntematonta.
Hyppy voi pelottaa, ja roikumme löysässä hirressä peläten sitä, mikä oikeasti on meille parasta.
Pelko voi laittaa meidän pysymään kiinni huonossa, tyydyttämättömässä ihmissuhteessa, tai työpaikassa, asunnossa, joka ei vaan ole sitä, mitä sielumme tavoittelee.. Lopulta voimme niin huonosti, että se heijastuu konkreettiseen elämäämme ja koemme että törmäämme seinään lähes kaikessa, mikään ei tunnu onnistuvan, asiat jumittaa paikoillaan ja voimme fyysisesti huonosti. (Paha olo, kuvotus, vatsakivut, ihottumat jne.)
Muutos on meissä, tarvitsemme vain hiukan asennetta, rohkeutta ja toivoa. Ilo ja onnellisuus ovat sen verran tärkeitä asioita, että ne PITÄÄ saada elämään ihan jokainen päivä. Pienikin ilo parantaa elämäämme.
Onnellisuutemme ei koskaan ole riippuvainen muista tai muiden mielipiteistä, vaan siitä miten rakennamme joka päivä elämäämme, miten toimimme jne..



Kuusi askelta uuteen



1. Muuta ajatuksesi. 

Se oikeasti toimii. Aina sanotaan, että olemme mitä ajattelemme. Niinpä. Luomme maailmamme ajatuksillamme, itsestämme, muiden odotuksista jne.. Kun alamme ajattelemaan  positiivisemmin itsestämme, aloitamme elämänmuutoksen kohti parempaa elämää. Helposti luomme ajatuksillamme jonkun asian tapahtuvaksi. Jos ajattelemme olevamme voimattomia haastavassa tilanteessa, niin olemme sitä.
Kuitenkin meissä on voima olla sitä mitä todella olemme. Annamme aivojemmekin toimia vain pienellä kapasiteetilla, koska emme usko riittävästi itseemme ja kykyihimme. Pystymme vaikka mihin! Kun haluamme sitä tarpeeksi alamme tavoitelemaan sitä.
Ainoa asia, joka sinun PITÄÄ tehdä on kääntää negatiiviset ajatuksesi positiivisiksi. Päästä itsesi irti menneestä, huonoista tavoista, käytösmalleista ja ajatuksistasi. Asioista, joiden tiedät vahingoittavan minäkuvaasi tai suoraan olevan haitallisia sinulle.
Katsele elämääsi toisin, mitä jos kuitenkin... kaikki onkin mahdollista, saada sellainen elämä, jossa olet onnellinen? Uskalla ryhtyä muutokseen.
Aluksi voi olla vaikeuksia (vain muutama viikko) että opit ohjelmoimaan itsesi ja ajatuksesi uusiksi.
Älä lannistu. heti kun tulee negatiivinen ajatus, käännä se välittömästi positiiviseksi. Esim. Ennen ajattelit, en jaksa, en osaa, kukaan ei usko minuun.. Nyt ajattelet Minä osaan tämän helposti. Minä pystyn, voimani riittävät. Minuun uskotaan ja luotetaan kaikessa.
Suunnittele päiväsi etukäteen, aamulla noustessasi, ja sano itsellesi "Tästä tulee hyvä päivä"
Illalla nukkumaan mennessäsi mieti kolmea parasta asiaa, jotka sinä päivänä on tapahtunut ja kiitä niistä itseäsi, elämää ja universumia.
Muutamalla voimasanalla saavutat sen tason, että olet jo yhden askeleen toteuttanut muutoksessasi.
Jatkuvalla positiivisuudella saat pian ihmeitä aikaan.






2. Luo ja keskity

Sinä itse päätät minkälaisen elämän haluat. Ala luomaan sitä, pala palalta.
Uskalla toivoa parempaa, olet ansainnut sen.
Kun yhdistämme  kykymme ajatella jotain, mitä haluamme, ja keskitymme luomaan sen todeksi, alkaa tapahtua.
Jos tietty työ, jota teemme, ei luo meille onnellisuutta, meidän PITÄÄ MUUTTAA ajatuksemme siitä miten teemme työmme, voimme valita, nautimmeko siitä, teemmekö VAIN työmme, emmekä analysoi sitä tai sen olosuhteita, näin pystmme keskittymään itse tyn TEKEMISEEN, jolloin työtuloksemmekin on parempi ja tuottavampi, vähitellen työn huonot puolet kääntyvät meistä poispäin, ja alamme saada jälleen mielekkyyttä itse työhön. Voimme rohkeuden kasvaessa vaihtaa työtä tai tehtävää kun olemma päässeet itsessämme eteenpäin. Työpaikan ihmissuhteisiin ei kannata jäädä kiinni, tai lähteä niitä analysoimaan, siten antaa tunteiden vaikuttaa ja kiusaaminenkin on helppoa jos työkaveri on sen tyyppinen. Kiusaajat usein "haistavat" epävarmuuden.
Parisuhteessa voimme muuttaa vain omaa itseämme, näkemystämme itsestämme, kunnioitammeko itseämme riittävästi, että päästäisimme itsemme irti huonosta suhteesta, vain alennammeko itsemme siihen jäämään?
Näe oma polkusi, tee kuten sielusi käskee, ja huomaat olevasi taas hitusen parempi ihminen.




3. Manifestoi unelmiasi

Kysy itseltäsi- teenkö asioita, jotka tuottavat minulle iloa? Mitä voisin tehdä toisin? Mitä minun pitää oppia tästä? Yhtäkkiä huomaat kuuntelevasi itseäsi enemmän. Saat jopa vastauksia- niitä pieniä hiljaisia tuntemuksia, että olet oikeassa paikassa oikeaan ja teet juuri oikeaa asiaa edistääksesi polkusi valaistumista. Se tunne on se, mistä pitää pitää kiinni. Nyt voit alkaa unelmoimaan!
Unelmoi siitä, mikä saa sinut onnelliseksi, on se uusi koti, tai tietty summa rahaa. Keskity näkemään vain haluamasi lopputulos, unelmoi vaikka miten suuria, nyt et saa rajoittaa elämääsi enää. Vähitellen rohkeutesi unelmoida kasvaa, samoin vahvuutesi tehdä kuten sielu kuiskailee toimimaan. Muista kiittää itseäsi.






4. Luo juuri sellainen elämä, jonka haluat

Jotta elämäsi olisi haluamaasi, sinun pitää huolehtia siitä ja unelmistasi joka päivä, hoitaa niitä kuin puutarhaa. Tehdäjoka päivä jotain, mikä edistää unelmiesi toteutumista. Elämällä elämääsi, kuin unelmasi olisi jo totta, luot haluamasi nopeammin. Sinnikkyyttä ja luottamusta tarvitaan tässä vaiheessa, ja välillä voi oma uskokin laantua, jos kohtaat ns. testejä eli vastustusta.. Sillä vain yläkerta testaa oletko sitoutunut muutokseesi. Elä joka päivä unelmaasi. Asenteella. Näytä itsellesi ja muille, että sinusta on vaikka mihin!
Jaa iloasi, onnellisuuttasi, se ei koskaan kulu tai lopu kesken - enää.
Tee läheistesi tai itsesi kanssa sitä josta nautit ja joka tuottaa teille kaikille mielihyvää. Älä pihistele tunteissasi ja tekemisessäsi. Kyse ei ole nyt rahasta-ollenkaan, vaan teoista, eleistä ja asenteesta.
Se luo uuden merkityksen elämällesi ja lähentää sinua kohti unelmaasi.



5. Usko ja vastaanota

Vedämme puoleemme sitä, mitä ajattelemme, luomme ajatuksillamme.
Varo siis mitä ajattelet - se voi toteutua, sopii tähän kuin nenä päähän. Kun keskitymme pelkoihimme, negatiiviseen, luomme juuri sen tilanteen.. Jos ajattelemme vain hyvää, positiivista, parasta, saamme sitä. Ole myös valmis vastaanottamaan kaikki se hyvä elämääsi, jota toivot.
Päätä todella, mitä teet kun elämäsi on sellaista mitä haluat.
Silloin vetovoimanlaki täydentyy parhaimmillaan..



6. Muuta energia konkreettiseksi


Aloita luomalla jotain pientä, esim. parkkipaikka kauppareissullasi. tai edullinen ostos/hankinta. Kuvittele mitä tarvitset, ja keskitys siihen, että saat sen, tunne olosi. Koe ilo ja onnellisuus siitä, että olet saanut haluamasi jo. Ja kun se oikeasti tapahtuu, kiitä siitä, ja konkretisoi se tunne mielenlokeroihisi, ja pidä se tunne muistissa... Näin saavutat saman onnentunteen tarvittaessasi/visualisoidessasi ja unelmasi toteutuu nopeammin. Koe se energia, mikä on jo sinussa.



Aluksi tämä voi olla hankalaa, voit vastustaa muutostasi- mutta voita se tunne, se on sen arvoista, älä anna periksi.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoista! Minä haluaisin muuttaa ison osan elämästäni. Työ, asunto ja ulkonäkö nyt ainakin. (Tarkoitan lähinnä painonpudottamista) Jännä huomata, miten tuntuu, että juuri työ ja asunto ovat kahlinneet minut paikoilleni ja huomaan että voi tämän hetkisessä kodissani hyvin. Nyt siis pitänee vain ajatella sitä uutta työtä ja etenkin kotia, että saan sen mitä toivon :-) Kivaa illan jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista