sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Suolan ja sokerin käyttö magiassa

Spice up your life!




Suola ja sokeri- joka kodin perusraaka-aineet ruoanlaittoon.. mutta niitä voi käyttää myös magiassa.
Avuksi loitsuissa, mojopusseissa sekä kynttilän päälle hierottaessa öljyn kanssa. Vink* Kaikki keittiö-ja muussa magiassa käytettävät ainesosat on hyvä siunata ja energisoida käyttötarkoitustaan varten etukäteen niin itse magia ei vie liikaa aikaa.

Säilytä suolasekoitukset omissa lasipurkeissaan pimeässä kaapissa tai hämärässä hyllyssä. Kun sekoitat suolan ja yrtit, sekoita kolmesti viimeiseksi myötäpäivään ja siunaa suolasi, ennenkuin laitat ne purkkiin.

Kaiken värisissä suolasekoituksissa on tärkeää yhdistää värit, tarkoitus, elementit, sekä muistaa että suola on lopulta itsessään jo suojaava. Eli eriväreillä saat erilaisen vaikutuksen. Magiassa on  nimenomaan tärkeä ymmärtää eri elementtien vaikutus, sekä osata yhdistellä värit, energiat ja loitsut sekä kynttilät yhteiseksi sopivaksi paketiksi tarkoitukseen sopivana.

Ota myös huomioon, mitä eri kukat, yrtit tai kasvit symbolisoivat, niin saat parhaimmat yhidtelmät käyttöösi.

Valkoinen suola- merisuola

Ruoan laitossa, -siunaa ruuan ja maustaa sen hienovaraisesti.. Älä laita liikaa suolaa..
Ihonhoidossa- hiero suihkusaippuan kanssa iholle hienojakoista merisuolaa. kuorii, puhdistaa ja antaa energiaa.
Jalkahoidossa- lisää kylpyveteen merisuolaa, hunajaa, ja sitruunamehua, anna jalkojen hautua n. 10 minuuttia. kuivaa, ja rasvaa..

Magiassa- Vain värisuolaa käytetään magiassa, ja värisuolaa ei käytetä ruuanlaitossa, Lukuunottamatta pinkkiä Himalajan suolaa..

Sekoittamalla kanamunakuorta (Cascarilla) joukkoon saat suojaavan suolan , toki suola itsessään jo suojaa.
Voit piirtää suolalla suojaavan symbolin tai suojata kehäsi, magiaa suorittaessasi..
Valkoisen suolan ominaisuudet magiassa ovatkin suojaus, puhdistus, sekä runsauden luominen.







Punaisen suolan voit tehdä itse käyttämällä elintarvikeväriä,punaisia kukkien terälehtiä ruusua, punaista apilaa yms..punaista chiliä. Punaista suolaa käytetään rakkausmagiassa.. Mojopusseihin, ja loitsuihin..


Vihreä suola magiassa liitetään rahaloitsuihin, vaurauteen sekä hyvinvointiin.
Voit tehdä itse sitä tuoreista yrteistä, mintusta, oreganosta, basilikasta ja tillistä... periaatteessa kaikki vihreä käy, itse laitoin männynneulasia, tilliä ja basilikaa. Jos haluat voit laittaa myös vihreää elintarvikeväriä.. Siunaa  ja energisoi ensin kaikki yrtit, mitä laitat suolaan, jauha ne morttelissa suolan kanssa,


Sininen suola magiassa on hyvinvoinnin, henkisyyden ja terveyden symboli. Se pitää pahan loitolla ja suojaa oikeudenkäynneissä. Sängyn alle laitettuna pieneen kulhoon pitää pahat unet ja riivaajat loitolla.. suojaa tehokkaasti myös kotia.
Jos haluat parantaa tai tavoittelet henkisempää tilaa, on sininen suola oivallinen siihen tarkoitukseen.
Sinistä suolaa voit tehdä  elintarvikeväristä, sinisistä kukista ja yrteistä. esim. sininen salvia, Iiris, sireeni , sinikello orvokki yms. Varo myrkyllisiä kukkia. Itse laittaisin mukaan myös kuivattua mustikkaa..


Mustaa suolaa käytetään pahan ja negatiivisuuden karkoittamiseen.Sirottelemalla sitä esim. oven eteen. se pitää tehokkaasti pahan loitolla, niin kiroukset sun muutkin.
Mustaa suolaa voit sekoittaa kaikkiin muihin suolasekoituksiin, lisäämään energiaa ja voimaa. Musta suola on voimakas energioiltaan. Sitä voit valmistaa sekoittamalla puuntuhkaa, mustapippuria, hautausmaan tai oman puutarhan multaa, hiiltä, jotkut käyttävät jopa jauhettuja rautanauloja..
Musta Suola imee itseensä negatiivista ja raskasta energiaa Pidä mukanasi pienessä pussukassa tai työpisteessä kääntämään sinuun kohdistuvat juorut takaisin, suojelemaan kiusaajilta ja ilkeämielisiltä henkilöiltä..  hyvä esim. työpaikka tai koulukiusaamiseen, siltä suojautumiseen.
Jos pidät sitä kulhossa tai pussukassa, muista välillä hävittää suola hautaamalla se maahan, heittämällä tai puhaltamalla tuuleen, heittämällä se virtaavaan veteen tai vessanpönttöön ja korvaa uudella suolalla.




Sokeri "makeuttaa" asioita, se saa niihin hyvää energiaa... Sokeria voit käyttää magiassa esim. naapurisovun aikaan saamiseksi - Kirjoita hankalan ihmisen nimi paperiin, ja lisää paperin päälle hitusen sokeria, taita lappunnen ja vie se kyseisin ihmisen kotiin tai huoneeseen johonkin korkeaan paikkaan esim. hyllylle luomaan rauhaa ja mukavuutta väleihinne. Jos sattuneesta syystä  et pääse sisätiloihin, yritä saada lappunen johonkin ulkotilaan henkilön alueelle.
Rakkaudessa sokeriin voit sekoittaa hieman kukkia... luomua tietenkin ja leipoa jotain, johon käytät sokeria ja tarjota rakkaallesi jotain hyvää.. Mojopusseissa sokeri luo harmoniaa ja "makeutta" elämäään,






Mukavia hetkiä magian parissa.. :)










2 kommenttia: