tiistai 5. tammikuuta 2016

Retromerkuriuksen selviytymisopas



MERKURIUS RETROILEE - ELI PERÄÄNTYVÄN MERKURIUKSEN VAIKUTUKSET JA MITÄ NIILLE VOI TEHDÄ


5.1.2016 – 25.1.2016
28.4.2016 – 22.5.2016
30.8.2016 – 22.9.2016


Merkuriuksen perääntyminen vaikeuttaa elämäämme monella tapaa. Merkurius ehtii perääntyä vuoden aikana kolme kertaa noin kolme viikkoa kerrallaan. Nämä ajanjaksot kannattaa huomioida, koska pääset paljon helpommalla.

-Tekniikka
Verkkoyhteydet jumittaa, hakkerointeja yms.. tapahtuu. Viestintä takkuilee – tietokone ja printteri eivät suostu yhteistyöhön, sähköposti lähtee väärälle henkilölle, tekstiviestit samoten. Televisio ei välttämättä toimi, uutisten lukijalle voi tulla pieniä kömmähdyksiä ja TV:n ohjelma-aikataulut sekoilee.Älä osta MITÄÄN tekniikkaa tuona ajanjaksona!


-Kanssakäyminen ja sopimukset
Merkuriuksen perääntymisen aikaan ihmiset ovat kääntyneet tavallista enemmän itseensä ja tarkkaavaisuus saattaa kadota juuri tärkeällä hetkellä. Tänä aikana ei kannata aloittaa uusia projekteja, vaan tulee keskittyä jo aloitettuihin asioihin. Kaikenlainen loppuunsaattaminen on järkevää ja tehokasta Merkuriuksen perääntyessä. Keskeneräinen siivous ja kaappien tyhjennys esimerkiksi ylisuurista tai liian pienistä vaatteista on antoisaa ja väitetäänkin, että tällöin kirpputorin pitäminen on tuottoisaa puuhaa.
Virastoissa voit saada huonoa tai sekavaa  palvelua, kun Merkurius perääntyy. Matka-aikataulut eivät päde, matkatavarat eivät saavu perille ajallaan tai katoavat merkillisesti ja kaikenlaiset sählingit ovat mahdollisia. Hotellihuoneeseesi on saatettu antaa toiselle.



-Oma persoona
Esim. unista ei pysty erottamaan kunnolla, ovatko ne painajaisia vai unia.
Mieli on hajanainen, päätöksiä ja sitoumuksia kannattaa vain ajatella, (jos niihin pystyy tänä aikana)
Varo mitä toivot tai puhut! Väärinkäsityksiä syntyy pienimmästäkin ja kommunikointi muutenkin on erikoista, ja hankalaa. Puhu vain mitä tarkoitat ja sekin harkitusti.
Ole tarkkana maksujen ja tilien kanssa, tarkista kenelle jätät viestejä, lue kahteen kertaan lähettämäsi viestit, älä kirjoita MITÄÄN sopimuksia, huonoimmassa tapauksessa joudut tekemään uudet sopimukset.
Älä osta asuntoa, tai myy sitä!
Autot voivat hajoa ilman mitään syytä!
Älä lennä, jollei ole pakko! Junat myöhästelevät, (vaikka se taitaa olla jo normaalia) nyt tavallista enemmän.

Paras toiminta on vain olla. Ottaa lasi viiniä, kupillinen teetä tai vain mennä luontoon ja kävellä turhautuminen pois.

Toki voit vaikuttaa tilanteeseen loitsulla. Kynttilämagia on hyvin tehokasta tähän ongelmaan.
Merkuriuksen elementti on ILMA. Keskity ilman symboleihin, valkoinen kynttilä on paras, höyhen on sopiva lisä Retromerkuriuksen alttarille. Jos sinulla on opaali tai agaati kivi, voit lisätä sen rituaalin ajaksi alttarillesi.Voit piirtää lentokoneen symbolin paperille tai kynttilään. Voit raapustaa tuon alla olevan symbolin kynttilään, ja paperiin (keltainen kuva)
jonka sitten poltat kynttilässä.
Keksi oma loitsusi, riimittelysi.
Merkurius on Jumala, jolla on siivet kantapäissään, ja niillä pistää vauhtia asioihin. Loitsu kannattaa keskittää Hänelle. Sisäistä loitsuusi pysähtyneisyyden poistaminen, selkeys ja lukkojen avaaaminen.
Jos sinulla on kilikello tms. josta lähtee ääni, käytä sitä loitsun aikana. (Ääni saa energiaa liikkeelle.)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti