maanantai 29. helmikuuta 2016

Tarotskooppi Maaliskuu

Kevät tulee kohisten ja tässä taas tarotskooppia..





Kauris


Maaliskuu edustaa kauriille huikeaa menestystä miltei  kaikilla tasoilla elämää. Kohtalo  pyörittää nyt elämää,
ja on elettävä hetkessä ja tarttua niihin, oli ne mitä tahansa. Luovuus on parasta toimintaa, mitä voit hyvinvointisi eteen.
Taloudessa voi onni potkia isostikin nyt.
Sosiaalisesti olet  nyt haluttua seuraa ja sinut huomiodaankin aivan uudella tapaa, perheessä, ja työelämässä.
Empatiakykysi voi aiheuttaa omaa mielipahaa, koska haluat vain auttaa, eivätkä kaikki ymmärrä tarkoitusperiäsi nyt oikein.
Loppukuu tuo esiin  jonkin keskeneräisen asian, joka on mahdollista saattaa päätökseen.



Vesimies

Vesimiehellä haasteellista aikaa tämän kuun alkujakso. Elämänhallinnan kanssa voi olla hankaluuksia, sillä niin moni asia vie nyt huomiosi.
Rakkaudessa olet nyt ailahtelevainen, sillä et itsekään tiedä mitä haluaisit.
Haparointi sivuaa myös talouttasi, varo ylilyöntejä ja tuhlailua, se voi kostautua myöhemmin. Puolenkuun jälkeen alkaa sitten
jo tasapainoisempi vaihe.   Älä yritä väkisin saada asioita aikaan, vaan ymmärrä että kaikella on aikansa.
Väkisin tekeminen ja pakkopulla ryhtyminen turhauttaa nyt. Muista levätä.





Kalat

Kalojen maaliskuu on tasapainottelua työn ja arjen kanssa. Kummassakin tapahtuu, ja joudut yllättämään itsesikin, sillä ryhdyt nyt asioihin,
joita et olisi ennemmin rohjennut tehdä. Tämä vaikuttaa eniten työelämässäsi, mutta sen vaikutus liittyy myös perhe-elämääsi ja arkeesi.
Vanha pidätelty energia on päättymässä. Tilalle tulee tapahtumarikas jakso, jossa ei auta kuin olla virrassa mukana, eikä enää jarrutella.
Kaiken keskellä olet myös  ärtyisämpi. Oma tilantarve on suurempi, ja ehkäpä kaipaat lomaakin.
Työelämässä joku voi käyttää hyväksesi sinua, ole tässä tarkkana.



Oinas

Maaliskuu oinaille on itsensä löytämisen aikaa. Vetäytyminen  sosiaalisista riennoista ei ole aivan tyyppillistä oinaalle, mutta tässä kuussa auttaa voimaantumaan kevään haasteisiin.
Erillisyydentunne on vahvana ja aiheuttaa sen, että pyrit entistä enemmän suorittamaan, työssä ja arjessa, sekä romantiikan puolella tämä. Ulkoinen on tärkeää, vaikka niin ei pitäisi olla. Elämänoppina tässä se, että älä pyri miellyttämään, vaan ole oma aito itsesi.
Taloudellisesti ei onneksi mikään vuoristoratajakso, vaan enemmänkin sitä, että nyt ylität niitä omia rajojasi. Kevät on täynnä mahdollisuuksia, käytä niitä!




Härkä

Härkä ei enää lepää laakereillaan. Mukavuudet on nyt unohdettava, ja liikkeelle lähtö on välttämätöntä. Eteneminen on nyt pinnalla kaikessa, mikä aiemmin jäänyt keskeneräiseksi tai vaiheeseen. Vanhat asiat nousevat pintaan, mahdollisuutena saada niihin jonkinlaien piste. Sadonkorjuuta, kaikki  menneen toimesi ovat kuin suurennuslasin alla, ja nyt on mahdollista korjata virheet, tai kerätä hyvä sato. Olet tehokas ja aikaansaava. Innostusta riittää muillekin jaettavaksi.
On paras aika tehdä kevät siivous, elämässä ja kodissa.
Muuttokin  nostaa päätään, tai muutokset kodin alueella.
Taloudessa ei nyt ole paras aika, ja varo myös liiallista hauskanpitoa tai stimuloivia aineita.
Ne voivat viedä mukaansa.
Romantiikan saralla oletkin hyvin aktiivinen, tai enemmänkin seikkailunhaluna intohimon kujilla tämä näyttää menevän. Älä särje sydäntäsi seikkaillessasi.




Kaksoset

Varovainen ja hidas eteneminen on nyt kaksosten paras toiminta. Vaikka se ollenkaan sovi pirtaasi ja sisimpäsi kärvistelee, et voi nyt pakottaa mitään.
Vastuutakin joudut ottamaan valinnoissasi nyt. Isoja sellaisia edessäsi, näillä on suuri vaikutus pitkälle tulevaisuuteesi. Vaikka vastuullisuus ei ole luonnollisinta
toimintaasi, kuten kärsivällisyyskään, joudut nyt oppimaan sitä. Rakkaus tuo eteen muutoksia, mikään ei nyt ole pysyvää, vasta kuun puolivälin jälkeen voit tässä kohden  luottaa valintojesi jatkuvuuteen.
Talous ei potki nyt mihinkään, anna pahimman ajan mennä yli, ja pidättäydy tuhlaamasta, pidä kiinni budjetista nyt kynsin hampain, se kantaa  kesälle asti.




Rapu

Muutos ja uusi aika. Ravut saavat nyt muutosta kerrakseen koko vuoden ajalle. Lopetat jotain vanhaa, tunnetasolla tai konkreettisesti. Tämä on ehtona uudelle.
Lähes kaikki on nyt menossa uusiksi. Haasteita tunne-elämässä ihan koko kuun ajan. Nyt ei auta tehdä asioita liian monimutkaiseksi turhalla draamalla vaan on
opittava hyväksymään asiat, joille et voi mitään, turha taistelu vain turhauttaa.
Taloudessa jotain uutta kehitteillä, työn tai sijoitustesi kautta. Älä kuitenkaan tuhlaile, sillä edessä on muutama ylimääräinen menoeräkin tässä kevään aikana.




Leijona

Maaliskuu on hyvinkin tunteellinen kuukausi leijonalle. Intohimot jyllää, mutta ei niinkään vakituisessa suhteessa oleville, vaan moni varattu kokee, että ruoho onkin vihreämpää aidan toisella puolen. Vapaat taasen eivät halua kiintyä, vaan nauttia kevään iloista.
Taloudessa ja henkilökohtaisessa elämässä nyt voittoa. Henkilökotaisella saralla tämä on sellaista henkselinpaukuttelu fiilistä, (siitäs sait - meinigillä) sekä omasta hyvästä nauttimisesta. Älä kätke onneasi nyt! Sillä keinoin saat energiaa ja voimaa  tehdä täyskäännös elämääsi haittaaville asioille. Voit nyt hyvillä mielin kääntää selkäsi hankaluuksille tai luopua niistä kokonaan. Tämä kuukausi  petaa suurempaa sisäistä muutostasi nyt.




Neitsyt

Haasteita riittää, mutta nämä enemmänkin hyvässä kuin huonossa.
Tunteet eivät ole vahvin osa-alueesi, mutta ne ovat nyt monien tuulien alla. Mielialat vaihtelevat ja voit olla hankala kanssaihmisillesi.
Keskittymällä olennaiseen, saavutat balanssin. Mutta silläkin on hintansa, sinua voidaan pitää hieman kylmäkiskoisena.
Jakso kannattaa käyttää vain rutiineihin, ja elää tämä kuukausi vähän ulkona itsestänsä. Älä analysoi liikaa, hajoitat vain asiat pienmmiksi paloiksi, ja
siitä voi olla hankala enää saada ehjää kokonaisuutta. Selkeyden edellytys on elää hetkessä.




Vaaka

Vaakojen maaliskuu on diplomatian kulta-aikaa. Monet väärinkäsitykset selviävät ja vain avoin keskustelu takaa onnistuneen lopputuloksen
Pieniä matkoja tai suurempi tähän jaksolle. Kaukokaipuukin voi yllättää.
Työelämässä vain oma toimintasi auttaa eteenpäin. Et voi odottaa, että muut toimivat puolestasi. Mitä suuremmin panostat omastasi, sitä parempi tulos.
Talous tasapainossa, ei suuria muutoksia.
Koko tämä jakso vie eteenpäin koko ajan, mutta vaakojen omaan sopivaan tahtiin, hitaasti mutta varmasti.  Parisuhde ja rakkauspuoli ei nyt ota tulta allensa,
etkä oikeastaan sitä kaipaakaan, omaan tahtiinsa sekin. Oppina muutoksen hyväksyminen, ja oman rohkeuden löytäminen.




Skorpioni


Skorpionieilla on nyt aikaa ja resursseja vaikka mihin. Elämä vaikuttaa tasapainoiselta ympärilläsi, sillä et jaksa kiihtyä nyt sellaisista asioista, jolle et itse voi mitään.
Taistelkoot muut taistelujaan, sinä vain keskityt siihen minkä koet tärkeäksi. Perhe.elämä nostaa päätään, läheisten kanssa parempaa aikaa.
Tai aiot panostaa heihin enemmän. Myös oma aika on tärkeää.  Oletkin nyt hyvin luova, ja voit uudistaa kotiasi, tai itseäsi.
Myös henkiset voimavarasi uudistuvat. Kuin koko kevät konkretisoituisi sinuun ja näyttää voimansa uudella energialla.
Hyvää aikaa, mutta muista, ettet puutu muiden elämään liian tuomitsevasti, anna kaikkien kukkien kukkia!





Jousimies

Jakso on otollinen kaikenlaisille sopimuksille ja neuvotteluille, kaupantekokin on nyt helppoa!
Elämä on tasapainossa kaikilta osin, ja koet hetkellistä voitonriemuakin aika ajoin. Älä sorry liikaan ylpeyteen, muutoin voi elämä kyykyttää pahoinkin myöhemmin.
Nauti hyvästä elämästäsi, ja jaa  iloasi  myös muillekin, näin vältät kateuden vihreät ajatukset lähipiirissäsi.
Ystävyyssuhteet voivat koetella hermojasi. Älä silti analysoi liikaa niitä, tai oikeastaan mitään. Nyt on aikasi nauttia elämän hyvistä energioista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti