perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vappu tarotskooppi!

Kuinka vappusi sujuu?









KAURIS viettää vappunsa vaatimattomasti, omiensa joukossa mieluiten. Vaikka siinä laumassa olisitkin ja viihtyisit, välillä tarvitsee niitä omia yksityisiäkin hetkiä. Vappuherkuissa joutuu nyt hieman tinkimään, mutta itsetehty on parasta ja tulee edullisemmaksi. Sinkkukauriit voivat kokea pettymyksen. Kaikki on kuitenkin hyvin.



VESIMIES saa niitä tarvitsemiansa älyllisiä haasteita erään ristiriitaisen henkilön tai tilanteen kautta.
Iltasella on sitten vientiä vähän joka suuntaan. Nautit flirtistä. Jokin tapaaminen johtaa uusiin tapaamisiin. Katsele mielummin tähtiä, kuin alaspäin.



KALAT kohtaavat vanhoja tuttujaan, ja nauttivat juhlan tunnelmasta täysin riennoin. Elämä on tässä ja nyt. Sen rikkaus tuudittaa sinut hyviin vapputunnelmiin aitojen ja läheisten ihmisten seurassa. Sinun vappusi on kieltämättä aika runsas antimiltaan - kaikilla tasoilla.



OINAS saa kokea vappuna rakkauden tai ainakin ihastuksen, jos olet vapaana. Vakituisessa suhteessa määrittelet sitä tunnetta, ja suhde voi olla hieman viileänä vapun aikaan. Älä kuitenkaan heitä pyyhettä kehään, tämä on vain välitila. Asiat selviävät kyllä.


HÄRKÄ  viettää vapun hieman huolien alla. Läheinen tuottaa päänvaivaa, ja aiheuttaa haasteita toiminnallaan. Tasapainoilet ja pidät yllä juhlamieltä vaikka välillä tekisi mieli karata omasta elämästä.  Juhlapäivät ovat yllättävän stressaavia ja kuitenkin se on juhla, joten muista pitää juhlamieli kaikesta huolimatta. Tämä on vain elämää.. :)


KAKSONEN  häilyy taas kahden välillä, mennäkkö vai, ollakko vai ei? Et osaa päättää mitä tekisit ja kenen kanssa. Kaikki olisi kivaa. Yksinkertaisin on kaunista ja helppoa, Mene flown mukana ja sitä tietä, mikä on helpointa niin vappusi on pelastettu. Kohtalokin tuo tullessaan vielä jotain..


RAPU  saa olla rakkaiden seurassa, jokin kuitenkin herättää syyllisyyttä. Pidätkö "liian" hauskaa, vaiko toimitko jotenkin tylysti? Yritä pitää sammakot suussa, niin et loukkaa ketään ylimääräisesti. Jaa omastasi, ole säteilevä oma itsesi ja pidä hauskaa.


LEIJONA  on taitava yhdistämään asioita, ja tänäkään vappuna et tee poikkeusta. Soljut sujuvasti tilanteesta toiseen, välillä sydäntäsi kuunnellen ja välillä et. Vappu tuo eteesi kuitenkin ihmisen joka kaipaa kuuntelua. Ole läsnä ja kuuntele, voit saada arvokkaan kokemuksen.


NEITSYT  viettää vappunsa ristiriitaisissa tunnelmissa, jotain pettymystäkin on ilmassa, samaten jonkinlaista voitonriemuakin. Vältä riitoja, yritä olla lietsomatta ketän tai itseäsi yhtään enempää, niin voit nauttiakin vapun juhlasta. Aina ei tarvitse  hallita asioita, voit hellittää hetkeksi ja yritä päästä juhlatunnelmaan.


VAAKA  pyörii kuin perheonen tilaisuudesta ja juhlasta toiseen tai ainakin pidät hauskaa! Nautit vapusta ilmapalloineen ja mitä hauskimpine naamioineen. Naamiaiset ovat parasta mitä vaaka tietää!
Nauti vihreää teetä pahimpaan syyllisyyteen sitten vapun jälkeen niin koet taas olevasi hyvä ihminen.


SKORPIONI  kokee haasteita lähipiirin ihmisen  kautta. Mielessä pyörii paljon suunnitelmia, sekä häiritseviä asioita. Tarkoitushan on pitää hauskaa eikä murehtia! Unohda hetkeksi analysointi ja tee mitä pystyt viettääksesi  mieleisesi vappu.


JOUSIMIES  mielessä  paljon uutta ja ihmeellistä ja voi olla vaikea keskittyä juhlintaan. Ymmärrä että kaikella on aikansa, ja nyt on aika pitää hauskaa, älä murehdi ettei asiat vielä etene. nauti elämästä NYT.


                                     Hauskaa Vappua!




1 kommentti: