sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivä, tunteiden päivä




Äitienpäivä on mielestäni nykyisin menettänyt hohtonsa. Monella on oikeasti vaikeinta aikaa tänä päivänä. Lapsia ei tapaa, tai niitä ei ole koskaan ollutkaan.. Tai lapsien kanssa on huonot välit, kuten minulla ja äidilläni oli. Minun Äitienpäivä koostuu lähinnä siitä, että siivoan huushollin dootan että kuopus herää, ja odotan, että aikuiset lapset tulevat käymään omine odotuksineen..
Olen huomannut sen, että monesti helpotumme, kun vierailu on ohitse, jotain jää silti kaipaamaan... omia odotuksiaanko? Mitähän odotan? En tiedä. Äitienpäivän parhautta on ollut joskus, kun lapset keräsivät valkovuokkoja.. toivat aamusella sen kimpun ( tai edes pari kukkavartta) ja olivat tehneet puolikkaasta ranskanleivästä paksuja hillontäytteisiä leipiä.. levittivät ne vahingossa sänkyyn... :) Jotain haikeutta tunnen..
Joskus tuntuu että lapset yrittävät liikaa olla mieliksi vanhemmilleen, äidilleen... itsekin syyllistyin tähän. Äidit tuntevat syyllisyyttä, etteivät ole riittävästi lapsilleen, lastensa kanssa. syyllisyys kantaa pitkälle, ja jokaiseen sukupolveen..

Minun äitini on kuollut. Siitä taitaa olla jo 17v. Yhä kaipaan häntä, vaikka emme olleen oikein lämpimissä väleissä koskaan... Siltikin jotain puuttuu... kaipaan hänen maalaisjärkeään, joskus on vaan tässä elämässä niin neuvoton olo.


Kirje Äidilleni, jota en koskaan hänelle lukenut tai lähettänyt.


Minulla on sinua IKÄVÄ.
En koskaan ollut Sinulle se lapsi, jota toivoit, en ollut poika, tai erinomainen matikassa, koulussa yleensä. Olin pahatapainen,kuriton, koska yritin olla se poika jota halusit. Olin myös kovapäinen.
Kun kuritit minua, tai jouduin arestiin, oikeasti halusin vain, että otat minut syliisi, sanot minulle että olen tärkeä. En kuullut suustasi koskaan sanoja, rakastan sinua, pikkuiseni. Rakas tyttöni.
Siksi nyt sanonkin sitä omalle tyttärelleni ja lapsilleni. Ymmärrän kyllä, ettei sinulla ollut aikaa hempeillä kanssani, opettaa minulle elämää, teithän paljon töitä, että selviäisimme jotenkin,
Sinulla oli myös omat näkemyksesi hellyydestä ja vapaudesta. Vapaa tunteista, vailla syyllisyyttä..


Näin kerran kun itkit, kysyin miksi itket, sanoit ettei se kuulu minulle. Olisin halunnut  lohduttaa, yrittää ymmärtää Sinua. Päästä lähemmäksi.  Välillä oloni tuntui turvatttomalta, koska olin paljon yksin.. en yjmmärtänyt mitään ihmissuhteista. Sinulle ystäväsi olivat hauskaa seuraa, yksinolon hetkiin. Heidän kanssa pidit hauskaa ja hassuttelit.  Siksi sain ns. vapaan kasvatuksen.. toisaalta joskus kuria oli liikaakin, muistan vielä sen selkäsaunan nahkavyöllä.. Ymmärrän siihenkin syysi.
Keinosi loppuivat kurittomaan kakaraan..


En osannut olla Sinulle  mitään. Siltikin rakastin Sinua, ei minulla ollut ketään muutakaan. Tyrmäsit kaikki hellyydenosoitukseni. Kerran väsyksissäsi heitit ostamani Äitienpäivälahjani roskiin.. Olin siitä surullinen aika pitään.
Äitienpäivä meillä oli pakkopullaa.. Väkisin vietit aikaa kanssani, "muka tehden" jotain mitä perheet tekee..pienetkin. Me olimme pieni perhe,kuten  nyt, minä ja kuopukseni Roope, jota et  koskaan ehtinyt näkemään.. Hänellä ei oikein ole muodostut Sinusta mitään käsitystä, vain se, mikä on vanhemmilla lapsillani Sinusta, ja oma käsitykseni.  Sinut on haudattu kauas, ja pääsy sinne on hankalaa, joten muistan sinua kotoa käsin pienellä alttarilla. Olen tästä pahoillani.


Ymmärrän Sinua, valintojasi paremmin, nyt kun itse olen aikuinen ja äiti. Enkä siltikään ymmärrä.
Miksi en saanut rakastaa Sinua? Miksi torjuit minut? Velvollisuudentunteesi ei opettanut minulle ihmissuhteita tai käytöstapoja, eikä elämän faktoja. Ne jouduin itse oppimaan kantapään kautta.
Sinä teit töitä, ja pidit  hauskaa, jopa arkisin olin usein öitä yksin, kunnes hankit minulle koiran. Tai veit minua hoitoon sinne ja tänne... Oma koti kullan kallis tuli vieraaksi käsitteeksi, koska muutimme paljon, tai olin aina jossain muualla hoidossa. Kiitos siitä, se oli ehkä tärkeintä mitä annoit minulle, sielun levottomuus, joka sai minut etsimään... elämää, henkisyyttä ja syvyyttä. aitoja ihmissuhteita, viimeistä en vieläkään ole löytänyt, tai sitten en ole oivaltanut asiaa.


Monesta asiasta olen siis kiitollinen Sinulle Äiti. Minulla on vaan niin paljon kysyttävää, mihin en voi koskaan saada sinulta vastauksia..
Olet minulle RAKAS ja siksi RAKASTAN lapsiani <3



1 kommentti:

  1. Kyyneleet valuivat, kun tekstiäsi luin <3
    Olen huomannut monelle äitienpäivän olevan rankka päivä. Itse eilen koin valtavaa kiitollisuutta, ihan niin valtavaa, että kyyneleet valuivat ja sydäntä puristi, siksi koska mulla on viisi tervettä lasta, jotka kaikki olivat eilen kotona, olimme kaikki yhdessä, kun katsoin kaikkia viittä samalla sohvalla vierityksin meinasin pakahtua rakkaudesta. Tunsin myös suurta kiitollisuutta siitä, että mulla on oma äiti, josta on vuosien myötä tullut vaan tärkeämpi ja isompi osa elämäämme.

    Suuri halaus sulle kaikella lämmöllä.

    VastaaPoista