lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäisateria ja Suklaatorttu




Pääsiäisen Ateria

Meillä syötiin tänä Pääsiäisenä ihan kahdestaan, pojan kanssa. Ei siis mitään suuria viritelmiä ruuan
suhteen. Lammaspaistia, yrtti-valkosipuliperunoita, paahdettuja rosmariiniporkkanoita ja paahdettua kesäkurpitsaa. Tein  paistille kastikkeen paistoliemestä. Kasvisten kanssa tein tsatsiki kastikkeen.
Poika tekaisi Jumalaisen suklaatortun.


Tuo suklaatorttu oli niin hyvää, että laitan sen ohjeen tähän. Resepti on suht. helppo.



Suklaatorttu 

Pohja:
125g. voita tai margariinia, pehmeäksi huoneenlämmössä lämmennyt
2,5  dl jauhoja (kaksi ja puoli desiä)
1/2dl tomusokeria
1/2dl kaakaota -tummaa, leivontaan
Hitusen suolaa
2 keltuaista

Täyte:
Vaniljatanko
2dl kuohukermaa
1,5dl vaaleaa siirappia (Puolitoista desiä)
300g. maitosuklaata
100g. tummaa suklaata
Koristeluun 
Merisuolahiutaleita, marjoja tms.

1.Sekoita voi, jauhot, tomusokeri, kaakao ja suola monitoimikoneessa tai vatkaimella (varo sotkua). 2.Lisää keltuaiset ja työstä käsin taikinaksi. Painele piirakkataikinairtopohja vuokaan, ø 24-25 cm.  3.Anna seistä jääkaapissa noin 30 minuuttia. Kuumenna uuni 200 °C. 
4.Paista piirakkapohjaa uunin keskiosassa 10 minuuttia. Anna jäähtyä. 
5.Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi pois siemenet. 
6.Kiehauta kerman kanssa vaniljatanko, siemenet ja siirappi. Poista vaniljatanko pihdeillä.
7.Murra suklaa paloiksi ja sekoita kermaan, kunnes seos on tasainen ja suklaa sulanut kokonaan. 8.Kaada seos pohjan päälle. 
9.Anna seistä jääkaapissa vähintään 5 tuntia. Ripottele piirakan päälle hiukan merisuolahiutaleita tai marjoja tms.ennen tarjoilua.
Marja kastike:
Tuoreita marjoja  ja tomusokeria
Sekoita tehosekoittimella tai painele haarukalla soseeksi. Nauti.



Suklaatorttua, mansikkakastiketta ja kermaa




                                                           Hyvää Pääsiäistä!

 




2 kommenttia:

  1. Oi että miten herkullista ruokaa! Ja tuo suklaakakku on suussasulavan näköinen! Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä maistuvaa. Pidän simppeleistä ruuista, vaikka välillä innostun kokeilemaan jotain uutta.. joskus ne menee kyllä ihan päin seiniä.. :)
      Tekemisen ilo on se paras juttu kaikessa. Tuo pojan tekemä suklaakakku oli kyllä syntisen hyvää.. Just sopivaa pääsiäiseen.

      Poista