tiistai 15. elokuuta 2017

Kurkataan Kortteja


Mitä kortti kertoo?

Klikkaamalla kuvaa, saat sen suuremmaksi
Valitse ylempänä olevasta kuvasta intuitiivisesti yksi kortti lähitulevaasi kuvaamaan.
Älä mieti liikaa, vaan anna sen tulla hetkessä, se on juuri korttisi.

Rafael Tarot-kissa







Lue kortin viesti tämän kuvan alta.

Klikkaamalla kuvaa, saat sen suuremmaksi

Korttitulkinta



1. Vaunut
Tämän kortin saadessasi alkaa liike, eteneminen,  asioihin, hankkeisiin, ja jopa konreettiseen matkaan. Nyt ei enää auta perääntyä, tai jarrutella. Eteenpäin on mentävä! Tästä lähtee edistymään uusi sykli, jonka aikana ei mikään vanha enää toistu. Ainoa mihin voit vaikuttaa on suuntaviivat, mihin haluatkaan pyrkiä.  Vaunukortti ohjaa luopumaan turhasta vaatimattomuudesta ja  tiedostamaan selvästi omat vahvuutesi ja käyttämään niitä saavuttaaksesi päämääräsi. Älä kuitenkaan kaikessa vauhdin huumassa unohda omaa sisäistä lastasi, vaan muista kuunnella myös sen tuomia viestejä.

2. Torni
Tornikortti edustaa sisäistä muutosta. KUin Fenix lintu palaa tuhkassa, puhdistuu ja nousee uutena,kauniina ja eheänä lentoon.  Tämä on vahva sisäisenkasvun kortti, joka suo mahdollisuuden  uudistaa itseään. se nousee pöytään usein, jos olet kriisin tai muun muutoksen äärellä, mutta vasta pohdit sitä, mukana on vielä aimo annos aikaa ja epäröintiä, mutta  puhdistus on jo alkamassa. Ota aikaa sisäiselle prosessille, ja anna sen tehdä tehtävänsä ollaksesi riittävä itsellesi.

3. Narri
Narrikortti viestii yllätyksistä, ennakkoluulottomuudesta, ns. suuresta hypystä kohti tuntematonta. Se mihin olet menossa, mitä on tapahtumassa, kääntää elämän lehden kokonaan, ja tekee muutoksen välttämättömäksi. On opittava luottamaan vaikka et tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Usein tämä kortti viestii myös siitä, että yllätät itsesikin toimillasi. Ota vastaan yllätykset, äkilliset käänteet ja tapahtumat seikkailumielellä, pelottomasti, ja älä pelkää. Tämän on tapahduttava itsesi vuoksi.

4. Rakastavaiset
Tämä kortti tarkoittaa kahta uutta haastetta.  Hieman moraalisiakin valintoja joudut tekemään. Ihmissuhteissa  vastakohdat yhtyvät; mies ja nainen löytävät toisensa, jin ja jang energiat kohtaavat ja sulautuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi. Rakastuminen, seksuaalinen hurmio, symbioottinen suhde ja syvä yhteenkuuluvaisuuden tunne kuuluvat tämän kortin merkityksiin.  Arjessa  se tuo usein esiin kaksi samantyyppista vaihtoehtoa, valintaa, joihin pitää olla valmiina, sekä henkisesti että fyysisesti. Usein tämä kuitenkin tarkoittaa alkavaa parisuhdetta, Rakkauden aikaa.

5.Ylipappi
Oppiläksyjä ja sisäistä kuuntelemistä.  Oikea opettaja ei nosta itseään oppilaan yläpuolelle, vaan myöntää, että hänellä on paljon opittavaa oppilaaltaan. Harkintaa, pysähtymistä, ja ennenkaikkea oman viisauden lähteen kuuntelua. Arkiset tapahtumat voivat olla oppiläksyjä, mutta myös ihmissuhteissa voit tähän nyt törmätä, hyvässä ja huonossa. Mieti ennekuin sanot, tai päätät lopullisesti mitään. Älä tee päätöksiä tunnepuuskissa.

6. Tasapaino
Nyt on oltava oikeudenmukainen ja tyyni kaikessa mihin ryhdyt.  Oman voimasi perusta on sisäinen tyyneys. Et voi pakottaa asioita tapahtumaan vaan kaikelle on aikansa. Vaikka nyt on tyyntä,  ajan kuluessa tyynen pinnan alla kuitenkin kytee. Tapahtumat alkavat edetä kuitenkin, vaikka heti ei siltä vaikuttaisi. Oma tasapainosi on se mihin voit vaikuttaa, ja mikä vaikuttaa arkesi laatuun. Valmistaudu lepäämällä, rauhoittumalla tuleviin muutoksiin.

7. Maailmankaikkeus
Tämän kortin saanut kokee juuri nyt  elämän täytenä ja tarkoituksellisena. Tulevaisuus on täynnä sanattomia lupauksia. Tai se hetki on vasta alkamassa. Kaikki alkaa olla valmista. Kortti kehoittaa astumaan maailmaan ja toimimaan omalla paikallaan, korvaamattomana lenkkinä  jakamalla kykynsä, tietämyksensä ja lahjasi muiden kanssa ja onnistut kaikessa mihin ryhdyt. Saat suurta tyydytystä tekemistäsi asioista, sillä hänen tekosi kumpuavat sisäisestä varmuudesta ja samalla vastaat sisimpäsi kutsuun. Otettuaasi piilevät kykysi käyttöön, Pystyt  aikaansaamaan merkittäviä saavutuksia usealla eri alueella elämässäsi.

8. Hirtetty
Tämä kortti   pakottaa pysähtymään ja luovuttamaan, antamaan periksi ja luopumaan vanhasta, mikä ei enää toimi. Katsomaan uusin silmin asioita, tilanteita, kääntämään katseen hieman kauemmas, näkemään laajemmin, kokonaisuudet ja tilanteet.  Saattamalla loppuun toimimattomuuden jakson.  Vaikka ensin tuntuu, että häviät tai menetät jotain,  huomaat ennenpitkää silti, että kun luopuu yrityksestä kontrolloida kaikkea asiat sujuvat juuri niin kuin niiden pitääkin.  uudet näkökulmat antavat uutta tuoreutta asioihisi.

9.Tähti
Taivaalla kirkkaana kimaltava tähti valaisee yötaivaalta maailmaa ja läpäisee sielun, kuin todistaakseen siellä vallitsevan uuden rauhan ja tyyneyden tilaa. Pilvettömällä taivaalla tuikkiva tähti on kuin majakka, joka levittää toivon ja inspiration valoa maailman pimeyteen.  Tähti siunaa  luottamuksen tunteella, joka pyyhkii mielestä viimeisetkin negatiiviset energiat. Usko omaan itseen ja tulevaisuuteen on palannut. Joskus tämä kortti viittaa tyttölapseen raskaudessa tai mahdollisena toiveena.

1 kommentti: